maanantai 24. maaliskuuta 2014

Sodan pilvet

Useiden päivien ajan sekä länsimaiset että ukrainalaiset viranomaiset ovat antaneet julkisuuteen varoituksia, että Venäjä valmistelee hyökkäystä koko Ukrainaan tällä viikolla. Tästä ovat varoittaneet Naton korkeimmat kenraalit samoin kuin Ukrainan hallituksen edustajat. Ilmeisesti samaa tarkoitusta eli maailman herättelemistä palvelevat myös mystisten salaisten dokumenttien vuodot.

Suomessa tästä Ukrainasta käsin ilmeiseltä näyttävästä uhasta on ehtinyt varoittelemaan aikakauslehti Suomen Sotilas, joka muutenkin tuntuu viime aikoina olleen Ukraina-uutisissaan ajan uhkaavassa hengessä. Se uskalsi sanoa venäläisiä erikoisjoukkoja Krimillä venäläisiksi erikoisjoukoiksi jo silloin, kun vähemmän asiantuntevat viestimet puhuivat "tuntemattomista joukoista". Myös Venäjän tolkuttomasta propagandasodasta, joka Suomessa on harhauttanut niin monia ihmisiä, lehti kirjoitti asioiden oikeilla nimillä.

Ukrainan pelot - ja sodan uhka - ovat hyvin todellisia, vaikka Kiovassa, Keski- ja Länsi-Ukrainassa onkin rauhallista. Ihmiset pelkäävät, mutta he ovat saaneet tarpeekseen Venäjän terrorista ja ovat valmiina puolustamaan maataan. Tämä on tärkeää, sillä psykologinen romahdus tässä vaiheessa olisi vihreä valo Venäjän tankeille. Monenlaiset propagandistit ja länsimaissa vaikuttavat Kremlin kellokkaat on mobilisoitu yrityksiin murskata ukrainalaisten puolustustahto, mutta sitä olettaisi ukrainalaisten jos keiden olevan tähän mennessä jo immuuneja propagandasodalle. Ainakin maan keski- ja länsiosissa, joissa ei olla riippuvaisia sotakiihkoisesta venäläismediasta.

Putinin hallinnon ideologia perustuu venäläisen äärioikeiston pitkään hellimiin oppeihin, joissa yhdistetään tsaarinaikainen ja neuvostoaikainen megalomania moderniin massapropagandaan. Sen pohjalla ovat radikaali nationalismi ja ekspansionistinen imperialismi. Nationalismia perustellaan kaikkien äärinationalistien lempiteemoilla, vainoharhoilla ja kansalliskiihkon nostatuksella. Imperialismia perustellaan menneiden vuosisatojen tuhoisimmilta aatteilta lainatuilla geopoliittisilla elintilaopeilla.

Oppi yhden kansan ensisijaisuudesta muihin nähden, johtajakultti, autoritarismi, demokratian ja pluralismin vastaisuus, vähemmistöjen vainoaminen, kirjaroviot, utopia uudesta ihmisestä ja uudesta maailmanjärjestyksestä - kaikki nämä ovat klassisen fasismin akateemisesti tunnustettuja tunnusmerkkejä. Tämän päivän Euroopassa ne eivät sovi kuvaamaan ukrainalaisia nationalisteja, mutta ne kuvaavat osuvasti putinilaista Venäjää ja sen hyväksi muualla Euroopassa toimivia marginaaliliikkeitä.

Venäjä on nyt massoittanut sotilasvoimaansa kaikkialle Ukrainan rajojen taakse. Jos lähtökäsky tulee, joukot tunkeutuvat hetkessä Rostovin läänistä Donetskiin ja Belgorodin läänistä Harkovaan. Koska Venäjän päätavoitteena on todennäköisesti Kiovaan pääseminen, uskoisin joukkojen hyökkäävän sitä kohti lyhintä tietä pohjoisesta, Brjanskin läänistä ja ehkä Valko-Venäjältä.

Kaakkoinen satamakaupunki Odessa on Venäjän erikoistähtäimessä, joten sinne hyökättäneen samanaikaisesti molemmilta miehitetyiltä alueilta, Krimiltä ja Transnistriasta käsin. Krimille on tuotu valtavia määriä joukkoja ja viikonlopun aikana Venäjä on vallannut Ukrainan armeijan ja laivaston tukikohtia ja aluksia ympäri niemimaata. Krimiltä pyrittäisiin luultavasti hyökkäämään Hersonin lääniin ja siitä edelleen strategisen tärkeisiin teollisuuskaupunkeihin Dnipropetrovskiin ja Zaporižžjaan.

Ukraina näyttää tunnustaneen väistämättömän tappionsa Krimillä ja yrittänee evakuoida sieltä pois niin paljon joukkoja kuin pystyy. Ongelmana on, että Venäjä yrittää kaikin keinoin lavastaa väkivaltaa ja nöyryyttäviä välikohtauksia. Muutenkin Krimillä on täysi terrorimeno päällä. Tavallisia ihmisiä pakotetaan ottamaan Venäjän kansalaisuus karkotuksen ja Krimillä olevien kotiensa menetyksen uhalla. Tataareja, ukrainalaisia ja Ukrainan yhtenäisyyden puolesta mieltä osoittaneita venäläisiä vainotaan. Monia on kadonnut, kidnapattu, kidutettu ja yksi krimintataari löytyi kidutettuna ja tapettuna kidnappauksensa jälkeen.

Niin Krimillä kuin Itä-Ukrainassakin Venäjä on turvautunut ääriliikkeiden ja fasistien lisäksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen, jonka palveluksesta tituškeja aiemmin värvättiin. Nyt rikollisjoukkioita käytetään väestön terrorisointiin ja väkivaltaisuuksien lietsomiseen.

Tuhansia ihmisiä on paennut Krimiltä muualle Ukrainaan. Monet tataarit haluavat mahdollisimman lähelle Krimiä, esimerkiksi Hersonin ja Odessan lääneihin, joissa on Krimin kaltainen ilmasto, mutta Venäjän pelätään tekevän näille alueille hyökkäyksiä. Venäjän erikoisjoukkoja ja desantteja on jo jäänyt kiinni tunkeutumisestaan näille Ukrainan alueille. Viranomaiset ovat huomanneet tuhansia ihmisiä virranneen Länsi-Ukrainaan. Myös monet itäukrainalaiset ovat lähettäneet perheenjäseniään suojaan Länsi-Ukrainaan pelätessään tulevaa hyökkäystä ja viime aikoina itäisiä kaupunkeja epävakauttamaan pyrkineitä Venäjän järjestämiä provokaatioita.

Mitä heikommilta länsimaat näyttävät ja mitä mitättömämpiä niiden vastatoimet ovat, sitä todennäköisemmin ja nopeammin Venäjä hyökkää koko Ukrainaan. Maahan ollaan nyt lähettämässä aseettomia ETYJ:in tarkkailijoita, mutta ehtivätkö nämä olemaan lainkaan hyödyksi ennen kuin rytisee? Valitettavasti Euroopassa on tultu siihen tilanteeseen, että ainoastaan Nato edustaa sitä kieltä, jota Putinin Venäjä ymmärtää. Ainoastaan Nato edustaa sellaista sotilaallista kykyä, joka voisi padota Venäjää. Läntisen maailman on korkea aika löytää yhteinen sävel - ja voimakas sellainen - jotta uudesta kylmästä sodasta ei päädyttäisi kuumaan sotaan.

Mikäli Venäjä onnistuu tavoitteissaan, on jokseenkin varmaa, että miljoonat ukrainalaiset pakenevat rajojen yli Keski- ja Länsi-Eurooppaan. Ensimmäisinä pakolaistulvan kohteiksi joutuvat lähimmät maat kuten Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari ja Romania, mutta näiden maiden kantokyvyn kuormittuessa on selvää, että ukrainalaisia joudutaan sijoittamaan muuallekin Eurooppaan. Krimin terrori antaa esimakua siitä, mitä Venäjän valta muussakin Ukrainassa merkitsisi. Galitsiassa, Volyniassa ja Karpaateilla saattaisi ukrainalaisten vastarinta jatkua pisimpään, mutta se merkitsisi samalla Tšetšenian kaltaisten olojen toistumista Keski-Euroopassa - sissisotaa, metsäveljiä ja venäläiseen tapaan silmitöntä terroria ja valehtelua.

Venäjä on käynnistänyt toimet myös Moldovan epävakauttamiseksi, joten on todennäköistä, että mikäli Venäjä ei saa vastaansa voimaa Ukrainan kohdalla, hyökkäykset Moldovaan ja Georgiaan seuraavat hyvin nopeasti. Tämän jälkeen voidaan arvuutella, käyttääkö Venäjä hyväkseen Turkin tämänhetkistä sisäpoliittista kaaosta epävakauttaakseen Azerbaidžanin vai lähteekö se toimimaan nopeasti Suomen ja Baltian suunnalla. Jälkimmäiseen viittaisivat viimeaikaiset provokaatiot Viroa vastaan sekä se, että Venäjän pitäisi toimia ennen kuin Nato on ryhdistäytynyt ja siirtänyt perinteisiä joukkoja Baltiaan. Ehkä myös ennen Yhdysvaltain seuraavia presidentinvaaleja.

Suomea vastaan paine takuulla lisääntyy, ja Suomi on sen oikeastaan itse kutsunut tervetulleeksi pysymällä raivokkaasti läntisten turvatakuiden ulkopuolella ja signaloimalla Vladivostokiin saakka välkkyvällä valolla heikkouttaan ja taipuisuuttaan. Sellainen ei jää Venäjältä huomaamatta. Päättäväisyyttä Venäjä arvostaa vihollisissaankin - heikkoutta ei koskaan edes liittolaisissaan.

Ikävä kyllä tämänhetkinen poliittinen ilmapiiri Pohjolassa vaikuttaa siltä, että Suomi odottaa Ruotsin tekevän aloitteen. Ruotsin taas ei sitä tarvitse tehdä, sillä Ruotsi voi odottaa siihen saakka, kunnes ongelmat Suomen kohdalla alkavat - sinä päivänä Ruotsi vilahtaa Natoon yhdessä yössä ja Suomi jää rannalle ongelmineen. Suomessa ei tunnuta ymmärtävän, että oikea aika liittyä Natoon olisi juuri nyt, kun rajariitoja ei ole, oma maanpuolustus on vielä kohtuullisessa kunnossa, viidensiä kolonnia ei ole aktivoitu ja propagandasotakin Suomea vastaan rajoittuu vielä sangen marginaalisiin toimijoihin. Kun paha päivä tulee, on myöhäistä.

Suomessa vain aniharvoilla valtiomiehillä on ylipäätään riittänyt näkökykyä lähimpiä naapureitamme pidemmälle. Tällaisia kosmopoliittisemmin maailmaa ymmärtäviä suomalaisia ovat olleet esimerkiksi Max Jakobsson ja Martti Ahtisaari, mutta muita on ollut harvassa. Ei ole ihme, että Suomessa ei sitten tunneta eikä ymmärretä niinkään läheisten maiden turvallisuusjärjestelyjä kuin Norjan ja Tanskan. Amerikkalainen itsekritiikki määrittää suomalaisten maailmankuvaa enemmän kuin tietoisuus vaikkapa Itämeren alueen maiden saati koko Euroopan yhteiskunnista ja tilanteesta.

Elämme hyvin pelottavia aikoja, eikä lepohetkeä näy. Ei tullut Eurooppaan rauhaa meidän ajaksemme. Lohduttautua voi sillä, että tosipaikat usein myös opettavat ihmisille jotain siitä, mikä elämässä on arvokasta. Näemmä eurooppalaiset olivat ehtineet unohtaa 1900-luvun opetukset ja tarvitsevat uudelleen sen kylmän vesisuihkun, joka herättää heidät - toivottavasti - arvostamaan kaikkea sitä, mikä länsimaisissa yhteiskunnissa on hyvää ja puolustamisen arvoista.

Niin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuin kylmässä sodassakin länsimaiden viholliset kuvittelivat autoritarismia vahvemmaksi ja halveksivat demokratiaa. Tänä päivänä demokratia on kuitenkin Euroopassa laajemmalle levinnyt kuin koskaan ennen. Diktatuureja kuvitellaan vahvoiksi, koska niiden johtajat ovat vahvoja. Demokratioita taas kuvitellaan heikoiksi, koska niiden johtajat ovat heikkoja. Demokratiat ovat kuitenkin osoittautuneet kerta toisensa jälkeen tosipaikan edessä yhteiskuntina vahvemmiksi, ja pitäessään omat yhteiskuntansa heikkoina diktatuurit on yleensä rakennettu savijaloille.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Mordorin uho

Ukraina on jatkanut elämäänsä sodanuhan alla. Kun Janukovitšin roistohallinto oli paennut Kiovasta, tuon yön jälkeistä seesteistä aamua seuranneina viikkoina putosi kaksi naamiota. Ensimmäinen naamio putosi ukrainalaisten edestä. Tuon naamion muodosti Janukovitšin hallinto, jota ukrainalaiset olivat urheasti vastustaneet kolme kuukautta kestäneen kansannousunsa ajan. Kun diktaattori kätyreineen, kummisetineen, tituškeineen, provokaattoreineen ja tunnistamattomine ääriliikkeineen katosi terrorisoimasta väestöä, ukrainalaiset näkivät kuinka heikoilla savijaloilla tämäkin tyranni oli lopulta seisonut.

Imperiumin vastaiskua ei kuitenkaan tarvinnut odottaa kuin viikko. Pudonneen naamion takaa tulivat esiin Mordorin mustan ruhtinaan kivikasvot. Useimmat kansannousuun aktiivisimmin osallistuneista ukrainalaisista lienevät tämän koko ajan tienneet. Heillä ei ollut harhaluuloja sen suhteen, että asettuessaan tyranniansa vastaan he samalla asettuivat tuon tyrannin lankoja pitelevää vanhaa vainolaista, vapautensa viimekätistä vihollista vastaan.

Kun Mordor miehitti Krimin sotilaallisella hyökkäyksellä, putosi myös toinen naamio: Putinin Venäjän vuosikausia länsimaissa väkinäisesti ylläpidetty naamio, jonka takaa paljastui alaston keisari - kaikista kansainvälisistä normeista ja säännöistä piittaamaton kansalliskiihkoinen imperiumi. Venäjän kiintyneimmätkään ymmärtäjät eivät selityksineen enää kykene peittelemään sitä ilmeistä tosiasiaa, että mikäli jokin valtiovalta nyky-Euroopassa edustaa klassista fasismia, on se juuri Putinin Venäjä. Kaikki fasismin akateemiset tunnusmerkit massapropagandasta kansalliskiihkoon, johtajakulttiin, vähemmistöjen vainoon ja utopiaan uudesta maailmanjärjestyksestä pätevät Venäjään.

Mordor käynnisti maailmanlaajuisen propagandasodan paitsi Ukrainaa myös koko läntistä maailmaa vastaan. Se masinoi ääriliikkeiden ja terroristien hyökkäyksiä Itä- ja Etelä-Ukrainan kaupunkeihin. Se käynnisti Krimillä terrorin ja vainon krimintataareja, ukrainalaisia ja eri mieltä olevia venäläisiä vastaan, kiduttaen, murhaten, maalaten hakaristejä seinille - samalla kun sen kätyrit valehtelivat maailmalle, että ukrainalaiset muka vainosivat venäjänkielisiä. Venäläisfasistit marssivat koko maailman silmien alla Moskovassa ja heidän aatetoverinsa polttivat kirjarovioilla ukrainankielisiä ja tataarilaisia kirjoja Krimillä, Donetskissa ja Harkovassa.

Venäjän maksimivaihteelle käännetty propaganda on tehnyt alusta asti selväksi, ettei Mordor tyydy ahmaisemaan Krimiä, vaan tähtäimessä ovat seuraavaksi Itä- ja Etelä-Ukraina, koko Ukraina, Moldova, Baltian maat, Suomi ja hulluimpien kirjoituksissa jopa Alaska. Niin heikkona fasistisen propagandan triumfalistiseen kansallishurmokseen lietsomat venäläiskiihkoilijat ilmeisesti "banaaneja syövän apinan" johtamaa läntistä suurvaltaa pitävät. Jos venäläiset antavat johtajiensa jatkaa näillä linjoilla, se ei tule olemaan venäläisille mukavaa.

Mordorin uho on nyt kuin kopiota natsi-Saksasta vuosilta 1938-1939. Tavoitteet ja maailmankuva ovat vain vähän muuttaneet muotoaan. Häikäilemättömyyden ja voiman ihannointi, totaalisten valheiden toistaminen, länsimaiden rauhantahtoisuudessa nähdyn heikkouden avoin halveksunta, vähemmistöjen ja toisinajattelijoiden peittelemätön uhkailu ja vainoaminen, hysteerinen massapropaganda, oman toiminnan projisointi vastustajiin, kansalliskiihkon nostatus apokalyptisiin mittoihin, puheet viidensistä kolonnista - tämä kaikki on Euroopassa nähty viime vuosisadalla hirvein seurauksin.

Sekä Moskovan valtiaat että Mordorin myötäjuoksijat länsimaissa uhoavat avoimesti, että Krim on vasta alkua. Tämä uho tulisi ottaa vakavasti ja siihen on jossain vaiheessa vastattava - mieluummin nopeasti kuin myöhään, sillä asiat tulevat tästä eteenpäin joka tapauksessa vain pahenemaan. Niin kauan kuin länsijohtajat kantavat ensisijaisesti huolta siitä, ettei Putin menettäisi kasvojaan, Mordorin uho tulee yltymään ja se tulee olemaan toiminnassaan entistä häikäilemättömämpi.

Putin pitäisi nimenomaan panna menettämään kasvonsa joka kerran, kun ryhtyy uuteen aggressioon. Se patoaisi Venäjää, sillä Putin ei kestä pienintäkään nöyryytystä. Jos tätä ei tehdä, hän seurannee Hitlerin ja Stalinin jalanjälkiä pyrkiessään maailmanjärjestyksen muuttamiseen voimapolitiikalla ja karttojen uusiksi piirtämisellä. George Kennanin pitkä sähke tulisi nyt lukea huolellisesti uudelleen länsimaissa, sillä siinä olivat ohjeet, joilla edellinen kylmä sota voitettiin.

Täällä Ukrainassakin maanpuolustusvaihde on vahvasti päällä. On virheellistä väittää, että Ukraina laiminlöisi maanpuolustuksensa, vaikka se edellisen hallituksen valtakaudella niin tekikin. Janukovitš laiminlöi sattuneista syistä kokonaan ulkoisen maanpuolustuksen ja keskitti voimavarat omaa vallassapysymistään varmistavan sisäisen turvallisuuden sortokoneiston vahvistamiseen.

Uudella hallituksella on ollut vain pari viikkoa aikaa tuoda vakaus maahan, jota Venäjä on pyrkinyt kaikin keinoin epävakauttamaan. Järjestyksen palauttamisessa onnistuttiin onneksi melko nopeasti vallankumouksen jälkeen. Maan kylmän sodan jälkeisen ajan verisin viikko vaihtui Janukovitšin hallinnon paettua Kiovassa ja suurimmassa osassa Ukrainaa parissa päivässä vakauteen ja rauhaan. Ääriliikkeet, rikollisjoukkiot ja provokaattorit katosivat kaduilta samana yönä maksajansa kanssa.

Kansalliskaartia ja vakituista armeijaa on nyt kiireellä mobilisoitu, samoin sisäistä turvallisuutta. Provinsseissa kuvernöörit ja pormestarit ovat rakentaneet kriisin vaatiman konsensuksen takaamiseksi koordinaatioelimiä, joissa ovat mukana niin regionäärit kuin muut puolueet, suojeluskunnat, maidanistit, ammattiliitot, tärkeimmät kapitalistit jne. Tällä on saatu rauhoitettua maakuntia merkittävästi. Kutsuntoja ja harjoituksia on järjestetty eri puolilla maata.

Venäjän agentteja on identifioitu, otettu säilöön ja estetty järjestämästä provokaatioita. Tuhansia Venäjältä tulleita provokaattoreita lienee yhä maassa, mutta uusien tuominen maahan on pysäytetty rajoille. Useita yrityksiä vallata hallintorakennuksia on pysäytetty. "Tunnistamattomat joukot" ovat silti onnistuneet joissain strategisissa haltuunotoissa, kuten Strilkoven kynkään, Mariupolin risteyksien ja Donetskin rajanylityspaikan kohdalla. Nämä ovat kuitenkin pientä siihen verrattuna, mitä kaikkea Venäjä olisi voinut onnistua tekemään.

Suojeluskuntalaiset ja Pravyi Sektorin aktivistit on pyritty mobilisoimaan maanpuolustuksen hyväksi. Hallitus haluaa nyt heidät kansalliskaartiin maan yhtenäisyyttä puolustamaan. Olisi todella suuri virhe lähteä sabotoimaan tätä, millaista aika ajoin kuulee länsimaalaisten vaativan - esimerkiksi vaatimuksia eristää Pravyi Sektor kaikkien struktuurien ulkopuolelle, mikä olisi typerintä mahdollista tässä tilanteessa. Ukrainalainen media esittää kohottavaa isänmaallista ohjelmaa ja vetoomuksia tukea armeijaa. Monet keräävät rahaa ja ulkomailla oleva diaspora lähettää sekä rahaa että kouluttajia.

On syytä sanoa muutama sana Ukrainan suojeluskunnista, koska niistä vallitsee propagandan keskellä niin harhaista mielikuvaa. Maidanin itsesuojelujoukot (Samooborona) perustettiin joulukuusta alkaen Kiovassa suojelemaan mielenosoittajia hallituksen värväämiltä provokaattoreilta ja tituškeilta. Pian suojeluskuntia perustettiin kaikkiin keskeisiin kaupunkeihin. Useimmiten niiden johdossa oli entisiä sotilaita, rauhanturvaajia tai poliiseja, mutta niihin liittyi kaikenlaisia ihmisiä, vanhoja setiä ja nuoria poikia, useimmat ilman mitään poliittista taustaa. Kiovan suojeluskunnan värväyspisteellä Maidanilla seisoi kuva kirkasotsaisesta suojeluskuntalaisesta, jonka pään päällä loistivat sädekehänä kaksitoista tähteä. Koska toiminta oli aluksi spontaania ja paikallista, kokoonpanot vaihtelivat maakunnasta, kaupungista ja keskeisistä järjestäjistä riippuen.

Pravyi Sektor syntyi alun perin kokoamaan yhteen kansallismielisiä pikkupuolueita ja paikallisryhmiä, joista osa kiistattomasti äärioikeistolaisia, osa taas enemmänkin maanpuolustushenkisiä harrasteryhmiä. Kansannousun edetessä myös Pravyi Sektor alkoi organisoida omia suojeluskuntiaan. Joillain paikkakunnilla Samooborona ja Pravyi Sektor tulivat hyvin toimeen keskenään, toisilla taas ne olivat kaksi selvästi eri kuppikuntaa, vaikka ainakin tilapäisesti yhteisellä asialla. Kiistaa saattoi olla politiikasta tai henkilökysymyksistä, mutta kansannousun ajan mölyt yritettiin pitää mahoissa, ne pääsivät hetkeksi pintaan vallankumouksen jälkeen, mutta sitten Venäjän hyökkäys taas nopeasti yhdisti kansaa. Keskinäiset poliittiset erimielisyydet sysättiin sivuun, kun maan kohtalo oli vaarassa.

Pravyi Sektorin vahvuutena olivat ex-sotilaat ja maanpuolustusintoilijat, joilla oli oikeaa tietämystä asioiden järjestämisestä. Heidänkin suojeluskuntiinsa liittyi kansannousun aikana suuria määriä nuoria miehiä, joilla ei ollut välttämättä mitään tekemistä äärioikeistolaisen ideologian kanssa, vaan jotka näkivät Pravyi Sektorissa toimintaa tyhjänpuhumisen sijaan. Viimeisenä vallankumousyönä palopuheen Maidanilla pitänyt suojeluskuntalainen Volodymyr Parasjuk muuttui kansallissankariksi ei suinkaan vain kansallismielisesti ajatteleville ihmisille, vaan miljoonille tavallisille ukrainalaisille, joihin tuo suora puhe vetosi paremmin kuin sittemmin hallitukseen nousseiden poliitikkojen käsienvääntely kompromisseista ja kansan selän takana tehdyistä sopimuksista.

Varmasti suojeluskunnissa ja monissa muissakin kansannousun aikana syntyneissä, edelleen muotoaan ja tarkoitustaan etsivissä ryhmissä on mukana myös äärimmäisyysihmisiä. Mutta niissä on mukana paljon enemmän tavallisia ukrainalaisia, jotka paloivat halusta tehdä jotain kansansa hyväksi. Nyt kun naamiot ovat pudonneet ja ulkomainen vihollinen on hyökännyt maahan sota- ja propagandakoneistollaan, maanpuolustus on paras tapa mobilisoida näiden ihmisten toimintahalu kansakunnan hyödyksi.

Eivät kaikki tietenkään liity kansalliskaartiin. Osa tekee muita tärkeitä vapaaehtoistöitä kuten auttavat ylikuormitettuja sairaaloita, majoittavat Krimiltä venäläisten toimeenpanemaa terroria pakenevia tuhansia pakolaisia (joista monet krimintataareja), tuovat vapaaehtoisina ruokaa, vaatteita ja teetä sotilaille, poliiseille ja suojeluskuntalaisille, jotka vuorokauden ympäri vartioivat valtakunnan strategisia kohteita venäläisten erikoisjoukkojen, desanttien ja provokaattorien jatkuvilta hyökkäysyrityksiltä.

Kaikki tämä voi tapahtua liian myöhään pelastaakseen Ukrainan, mutta yritetty ainakin on. Samat avainhenkilöt ja samat metodit, joilla kansannousu voitettiin ja vallankumous toteutettiin, ovat käytössä myös nyt, kun maan itsenäisyyttä puolustetaan Mordorin mustaa ruhtinasta vastaan. Jos ukrainalaiset taistelevat riittävällä tarmolla vastaan, se voi ainakin vaikeuttaa ja hidastaa vihollista. Ehkä silloin länsimaatkin löytävät selkärankansa ja onnistuvat kokoamaan itsensä Ukrainan avuksi. Loput Ukrainasta ei aio joutua siihen tilanteeseen, johon Krim joutui, kun Venäjän jo hyvissä ajoin niemimaalle kasatut joukot miehittivät maakunnan avainkohteet käytännössä yhdessä vuorokaudessa.

Keski-ikäiset ovat peloissaan saavutetuista eduistaan ja yhä jonkinlaisen denialismin vallassa - "en voi uskoa, että tämä tapahtuu meille", on ollut usein kuulemani lause viime viikkojen aikana, "mehän olemme slaaveja ja ortodokseja". Nuoriso uhoaa isänmaallisuuttaan - maanpuolustushengestään ei ole epäilystä, taidot ja kokemus ovat sitten eri asia, kun vastassa on jotain, mitä ei barrikadeilla ja kepeillä pysäytetä. Mummot ovat stooalaisina ja tyyninä - he näkevät Venäjässä sen, mitä näkivät jo neuvostoajalla; heille tämä ei ole uutta.

Mutta kaiken kaikkiaan ukrainalaisissa hämmästyttää heidän kykynsä elää ja järjestää arkeaan, iloineen ja suruineen, vaikka kauhu kouristaisi sydämiään. Ukraina ei ole Venäjä eivätkä ukrainalaiset ole venäläisiä. Ukrainalaisilta puuttuu se venäläisille luonteenomainen imperialistinen uho, joka on villinnyt suuren osan suuresta naapurimaasta. Ukrainalaiset näkevät eron venäläisten ihmisten ja heidän johtajiensa välillä - eivätkä he vihaa venäläisiä.

Toisin kuin venäläisen propagandan vaikutuksen alla elävät venäläiset ja heidän länsimaiset aatetoverinsa, ukrainalaiset eivät erehdy kuvittelemaan kaikkien venäläisten olevan natseja. He eivät sorru kansallisvihan lietsontaan, jota Venäjä propagandallaan harjoittaa. Venäjän propaganda on itse asiassa onnistunut saamaan Ukrainan venäläismielisimmätkin alueet aidon suuttumuksen valtaan - puolustamaan Ukrainan yhtenäisyyttä.

Missään osassa Ukrainaa ei esiinny minkäänlaista vainoa venäläisiä tai venäjänkielisiä kohtaan. Vähemmistöjä vainotaan ainoastaan Venäjän miehittämällä Krimillä. Sieltä tulee tuhansia pakolaisia muuhun Ukrainaan. Ukrainasta ei virtaa pakolaisia Venäjälle - sellaiset väitteet ovat fiktiota ja niiden esittäjät propagandisteja tai niin kutsuttuja hyödyllisiä hölmöjä. On kuvaavaa, että esimerkiksi satoja islaminuskoisia krimintataareja on paennut Krimiltä Lviviin, jota pidetään yhtenä ukrainalaiskansallisimmista kaupungeista maassa. Jos "banderalaiset" siellä vainoaisivat vähemmistöjä, eivät tataarit varmaankaan etsisi suojaa sieltä. Ukrainan juutalaisjärjestöt ovat vuoron perään vedonneet maailmaan, jotta heitä koskevaa venäläistä disinformaatiota ei levitettäisi edelleen, sillä Ukrainassa ei esiinny juutalaisten vainoamista.

Krimin niin kutsuttu kansanäänestys ei ollut mikään kansanäänestys. Se oli venäläisen politteknologian näyte, teatteriperformanssi, jonka suorittivat Moskovassa luodun käsikirjoituksen mukaisesti näyttelijät, monet heistä Venäjältä tuotuja. Krimiläisten mielipiteistä se ei kertonut mitään. Viimeisissä Krimillä tehdyissä oikeissa mielipidemittauksissa selvä enemmistö krimiläisistä kannatti pysymistä Ukrainan yhteydessä ja vähemmistö jakautui itsenäisyyden ja Venäjään liittymisen kannattajiin.

Viimeisissä Krimillä tehdyissä mielipidemittauksissa näkyi myös, että krimiläisten tärkeimpiä huolenaiheita olivat työllisyys ja talous, kun taas kielikysymykset ja laivastotukikohta olivat huolenaiheiden häntäpäässä. Venäjän miehityksen Krimillä laittomasti valtaan nostaman quislingin, rikollistaustaisen Aksjonovin, marginaalipuolue sai Krimin viimeisissä vaaleissa 4 % kannatuksen krimiläisiltä.

Kuvaavaa on, että kansanäänestykseksi väitettyä näytelmää todistamaan Venäjä toi Länsi-Euroopasta Krimille kokonaisen freak shown - lähinnä erilaisten äärioikeistolaisten ja äärivasemmistolaisten marginaalipuolueiden jäseniä: kreikkalaisia ja unkarilaisia uusnatseja, itävaltalaisia holokaustinkieltäjiä, ranskalaisia uusfasisteja, serbialaisia sotarikollisia ja tšetnikkejä, katalonialaisia separatisteja, venäläisiä moottoripyöräjengejä - ja joukossa toki myös muuan suomalainen dosentti, joka jakeli venäläismedioille absurdia propagandaansa.

Nämä ovat siis ihmisiä, jollaisia Kreml nostaisi valtaan Euroopan maissa, mikäli pääsisi Euroopan herraksi. Myöntyväisyyslinjan edustajien kannattaisi miettiä mielissään, mitä kannattavat. Se, että Venäjä on nostanut Tšetšeniassa, Etelä-Ossetiassa, Abhasiassa, Karabahissa, Transnistriassa ja nyt Krimillä valtaan toinen toistaan vastenmielisempiä ammattirikollisia ja marginaalihahmoja, kertoo synkeää tarinaansa Kremlin omasta arvomaailmasta.

Tämä ei välttämättä ole tahatonta tragikomiikkaa vaan juurikin se viesti, jonka Kreml haluaa maailmalle antaa. Venäjän tavoitteena kun ei ole vain Itä-Euroopan palauttaminen valtaansa, vaan myös Lännen nöyryyttäminen. Nöyryyttämiseen kuuluu demonstroida avointa halveksuntaa länsimaisia arvoja, kuten demokratiaa, ihmisoikeuksia, kansainvälistä oikeutta ja totuuden puhumista kohtaan. Siksi Venäjä rikkoo heti julistamansa tulitauon käyttämällä sitä hyväkseen ja hyökkäämällä ukrainalaisten tukikohtiin. Siksi Venäjä käynnisti välittömästi Krimin anneksoimisen jälkeen krimintataarien karkotukset mailtaan. Putin julistaa eurooppalaisille: me olemme barbaareja ja te ette mahda meille mitään. EU:n ja Yhdysvaltain niin kutsutuille sanktioille venäläispoliitikot ovat nauraneet avoimesti.

Putin haluaa näyttää selvästi, että säännöt koskevat vain muita - heikot joutuvat niitä noudattamaan, Venäjää ne eivät koske. Venäjä lähettää näin myös viestin vasalleilleen, kuten Syyrian, Venezuelan ja Pohjois-Korean diktaattoreille, jotka riensivät ensimmäisinä tunnustamaan Krimin Venäjään liittämisen. He saavat rauhassa tappaa mielenosoittajia ja käyttää kemiallisia aseita niin kauan kuin ovat Venäjän suojeluksessa. Sama koskee oligarkkeja ja mafiosoja, joille vain Putin voi tarjota koskemattomuuden länsimaisilta viranomaisilta myös Lontoon Cityssä tai Ranskan Rivieralla. Venäjää ja sen suojeluksessa olevia eivät YK:n tai Interpolin säännöt koske. Länsimaat ja länsimieliset joutuvat sen sijaan noudattamaan sääntöjä - Venäjän mukaan koska ovat heikkoja.

Venäjän toimintaa seuratessa on syytä muistaa, että Venäjä on valheen ja bluffin valtakunta. Se on todellisuudessa paljon länsimaita heikompi. Venäjän väestö on Bangladeshin luokkaa ja sen talous Italian luokkaa - paitsi että Venäjän talous nojaa yksinomaan energiaraaka-aineiden ylikorkeaan ja kartellisoituun hintatasoon. Venäjä ryöstää ja riistää valtaansa saamiaan alueita, mutta alikehittää samalla omien mittaamattomien luonnonvarojensa hyödyntämistä. Venäläisten oikeudet ovat paremmalla tolalla kaikkialla Venäjän ulkopuolella kuin Venäjällä. Venäjän eliitti siirtää rahojaan lähinnä Venäjältä ulos. Venäjän mahti perustuu sotilaalliseen, tiedustelulliseen ja propagandalliseen voimaan, joihin Venäjä on panostanut.

Länsimaissa sotapropagandan tarkoitus on tukea sotilaallisia operaatioita. Venäjällä sen sijaan propaganda ilmentää sitä todellisuutta, jonka valheen valtakunta haluaa rakentaa: siitä voi lukea Mordorin unelman. Sotatoimet ja operaatiot sen sijaan tukevat propagandaa. Itse asiassa siis propagandasota on se pääoffensiivi, jonka Venäjä on maailmaa vastaan käynnistänyt, ja Krimin sotilaallinen miehitys sekä muut valmistellut operaatiot ovat tuota suurta imperiaalista tarinaa tukevaa teatteria, nekin eräänlaista politteknologiaa.

Venäläisen geopolitiikan teatteri ei kuitenkaan ole leikin asia. Ihmiset kuolevat siinä oikeasti. Historiallisesti sadat miljoonat ovat kuolleet sen seurauksena. Kokonaisia kansoja on pyyhkäisty maan päältä todellisuuden väärentämiseksi venäläisen propagandan mukaiseksi - jotkut jopa useampaan kertaan, kuten krimintataarit luotaessa fiktiivistä "Uutta-Venäjää". Lähtemällä mukaan venäläisen propagandan valheisiin suomalaiset ja muutkin myötäjuoksijat leikkivät voimilla, jotka voivat viime kädessä tuhota heidän oman kansansa tulevaisuuden. Venäläinen propaganda on lopulta suurempi uhka maailmanrauhalle kuin heidän armeijansa - tämä tulisi jo Saksan ja Neuvostoliiton synkkien kokemusten jälkeen Euroopassa ymmärtää.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Venäjän hyökkäys Ukrainaan

Viikko sitten ukrainalaiset nauttivat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan rauhasta, vakaudesta ja vapaudesta, jotka olivat tulleet Kiovaan ja muuallekin maahan vallankumouksen myötä. Vallan vaihtuminen oli ajanut kansaansa terrorisoineen hallinnon pakosalle ja samalla katosivat kaduilta myös kaikki kyseisen hallinnon palveluksessa olleet ääriryhmät, provokaattorit ja tituškit.

Kuluneen viikon aikana Ukraina sai uuden laillisen hallituksen ja tilanne rauhoittui nopeasti myös niissä idän ja etelän kaupungeissa, joissa oli monia syrjäytetyn presidentin valtapuolueen kannattajia. Rauhoittumista edesauttoi luonnollisesti se, että Janukovitšin oma puolue käänsi hänelle selkänsä ja kasasi kaikki hallinnon synnit hänen ja paenneiden ministeriensä ja turvallisuuspäälliköidensä niskaan. Sovinto levisi uhkaavasti uskollisimpiinkin kapinapesäkkeisiin, lopulta myös Krimille. (Voitte lukea matkastani Krimille täältä.)

Krimin venäläismielinen hallinto edusti Janukovitšin puoluetta, mutta kun puolue hylkäsi Venäjälle paenneen johtajansa, tästä seurasi, että Alueiden puoluetta edustavat kuvernöörit ja myös Krimin autonomisen tasavallan johto ilmoittivat uskollisuutensa uudelle hallitukselle ja Krimin pitämiselle osana Ukrainaa.

Tämä ei sopinut Venäjälle. Venäjällä oli valmiiksi runsaasti joukkoja Krimillä, sillä se oli kasannut valtavan määrän sotilasvoimaa laivastotukikohtaansa Sevastopolin erityishallintoalueella, joka on hallinnollisesti erillään Krimin autonomisesta tasavallasta. Yli puolet Krimin nykyisistä asukkaista on venäjänkielisiä - etnisesti venäläisiä sekä venäläistyneitä ukrainalaisia ja muita eri puolilta entistä Venäjän imperiumia ja Neuvostoliittoa Krimille asutettuja ryhmiä.

Toiseksi suurimpana ryhmänä ovat vajaat 300 000 krimintataaria, jotka edustavat Krimin alkuperäisväestöä ja joutuivat useaan otteeseen Venäjän masinoiman kansanmurhan kohteeksi: ensin Katariina Suuren hävitettyä Krimin kaanikunnan ja sittemmin myöhemmillä venäläistämiskausilla sekä jälleen Stalinin päättäessä karkottaa koko jäljellä olleen tataariväestön Keski-Aasiaan.

Kolmantena ryhmänä Krimillä ovat ukrainalaiset, joita on erityisesti niemimaan maatalousvaltaisissa pohjoisosissa. Sevastopolin kaupunki on ollut ainoa paikka Ukrainassa, jossa on selvä venäläismielinen enemmistö. Enemmistö Krimin tasavallan asukkaista kannattaa kuulumista Ukrainaan - tämä näkyi myös viime vuonna tehdyissä mielipidemittauksissa. Erityisen innokkaasti Ukrainaan kuulumista kannattavat ukrainalaisten lisäksi krimintataarit, jotka tietävät edessä todennäköisesti olevan jälleen vainon ja etnisen puhdistuksen aika, mikäli Venäjä valtaa Krimin. On merkittävää huomata, että kriminvenäläisistäkin nuoremmat polvet, jotka ovat kasvaneet itsenäisessä Ukrainassa, kannattavat mieluummin Ukrainaan kuulumista tai itsenäisyyttä kuin liittymistä Venäjään.

Venäjä aloitti hyökkäyksensä Krimille samaan tapaan kuin se yleensäkin toimii hyökätessään. Ensin provosoitiin järjestettyjä mielenosoituksia, joissa huudettiin Venäjää, vaihdettiin Ukrainan lippuja Venäjän lippuihin ja hyökättiin krimintataarien rauhanomaisen, Euro-Maidania tukeneen mielenosoituksen kimppuun. Sitten "tunnistamattomat" erikoisjoukot, jotka olivat etnisesti venäläisiä, puhuivat venäjää, käyttivät Venäjän armeijan kalustoa ja aseita sekä kantoivat Venäjän lippuja ja tunnuksia, valtasivat Krimin parlamentin ja hallintorakennuksen.

Krimin venäläismielinen pääministeri Mogiljov, joka oli ollut Janukovitšin liittolainen, mutta hylännyt tämän vallankumouksen jälkeen ja julistanut Krimin pysyvän osana Ukrainaa, pakotettiin eroamaan, samoin kuin koko hallituksensa. Venäläissotilaat päästivät tämän jälkeen vähemmistön krimiläisistä kansanedustajista parlamenttiin nimittämään käskytysasiana venäläisen Sergei Aksjonovin uudeksi Krimin pääministeriksi. Nimitysprosessi oli laiton, sillä parlamentti ei ollut päätösvaltaisena koolla, kun alle puolet kansanedustajista oli paikalla. (Tämä on merkittävä ero verrattuna Ukrainan parlamentin päätöksiin, joilla vanha valta kaadettiin - ne tapahtuivat päätösvaltaisella ja vieläpä suurella enemmistöllä, kun presidentin valtapuolueesta oli loikannut riittävästi väkivallasta suuttuneita kansanedustajia opposition puolelle.) Aksjonovilla on rikollistausta - hänen mafianimensä oli Goblin - ja hän johti venäläismielistä ääripuoluetta, jolla oli n. 4 % kannatus Krimin venäläisistä.

Venäjä siis toteutti laittoman vallankaappauksen Krimillä. Vallankaappaus tehtiin sotilaallisen invaasion turvin: Venäjä miehitti vallankaappauksen ajaksi Krimin lentokentät, liikenneyhteydet, strategiset yritykset ja sulki molemmat Krimiltä mantereelle johtavat kannakset. Ukrainan Krimillä olevat sotilas-, laivasto- ja poliisitukikohdat piiritettiin Venäjän armeijan joukoilla. Venäläiset sotilashelikopterit toivat tuhansia venäläissotilaita Krimille. Venäläiset sotalaivat sulkivat Krimin merialueet. Perjantai-iltapäivään mennessä koko Krim oli sotilaallisesti miehittäjän hallinnassa.

Venäjä jakoi rahaa ja passeja niille berkuteille, jotka olivat Kiovassa osallistuneet väkivaltaan kansannousua vastaan ja näistä joukoista tuli niin ollen Venäjän joukkoja. Muut Ukrainan viranomaiset suljettiin kasarmeihinsa ja Venäjän sotilaat tunkeutuivat niihin vaatien ukrainalaisten aseista riisumista. Venäjä lähetti Krimille myös järjestäytyneen rikollisuuden edustajia: Prätkäjengi Sevastopolin sudet pystytti tiesulkuja Sevastopolin erityishallintoalueen ympärille ja Moskovasta tuotiin lentokoneella Yön sudet johtajineen Krimille. Nämä ovat jo ilmoittaneet siirtyvänsä seuraavaksi Itä-Ukrainaa terrorisoimaan.

Kaiken tämän tapahtuessa merkittävä osa suomalaista mediaa johti yleisöä harhaan väittämällä, etteivät Krimin miehittäjät ole venäläisiä, sekä jatkaen venäläisen propagandan levittämistä niin Krimin kuin muunkin Ukrainan tapahtumista. Suomessa esiintyi asiantuntijoina ilmeisiä vaikuttaja-agentteja - elleivät he sitten ole yksinkertaisesti niin kutsuttuja hyödyllisiä hölmöjä, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta.

Venäjän miehittäessä Krimin länsivaltain hallitukset painostivat Ukrainan hallitusta olemaan puolustautumatta. Tämä lienee yksi syy siihen, miksi Ukrainan Krimillä olevat joukot eivät voineet puolustautua ja palauttaa järjestystä silloin kun se vielä olisi ollut mahdollista. Ukrainan uusi hallinto tietää, että mikäli se käynnistäisi lailliset maanpuolustustoimet valtioalueelleen hyökännyttä vihollista vastaan, länsimaat syyttäisivät Ukrainaa "provosoitumisesta" ja pahimmat valehtelijat jopa "hyökkäämisestä", kuten Georgian kohdalla tapahtui. Toisaalta jos Ukraina viivyttelee maanpuolustustoimien aloittamisessa liian kauan, Venäjä ehtii saada laajoja alueita muuallakin Ukrainassa epävakautettua ja miehitettyä ja edetä noista asemista käsin valtaamaan koko Ukrainan.

Putin on tehnyt selväksi, että Venäjä ei tunnusta Ukrainan uutta laillista hallintoa, vaan tukee syrjäytettyä presidenttiä. Tämä viittaa siihen, että Venäjän tarkoitus on Ukrainan hallituksen kumoaminen ja koko Ukrainan liittäminen väkisin Venäjän vallan alle.

Ukrainalaiset ovat nyt aiheellisesti kauhuissaan, kun Krim on vihollisen miehittämä ja tänään ovat alkaneet tunnistamattomien asejoukkojen hyökkäykset hallintorakennuksiin Harkovassa ja Donetskissa. Pyhän Mikaelin luostari soitti tänään jälleen mongoli-invaasiosta varoittavia kellojaan, kun tuli tieto Venäjän duuman ylähuoneen Putinille antamasta oikeutuksesta käyttää Venäjän armeijaa koko Ukrainan alueella. Ukrainalaisille käy huonosti, puolustautuivat he tai eivät.

Georgia sentään onnistui säilyttämään suurimman osan alueestaan vapaana, koska Saakašvili aloitti maanpuolustustoimet riittävän ajoissa. Georgia menetti vain ne alueet, jotka jo 1990-luvun alusta alkaen olivat olleet Venäjän miehittämiä sekä muutamia näihin alueisiin rajautuvia laaksoja, jotka Georgia oli 2000-luvun mittaan onnistunut paikallisten asukkaiden avulla saamaan takaisin laillisen järjestyksen piiriin.

Jos Ukraina ei puolustaudu, se menettää todennäköisesti koko valtiollisen itsenäisyytensä. Miljoonat ukrainalaiset tulevat silloin lähtemään EU-alueelle pakoon ja Venäjän nukkehallinto Ukrainassa tulee olemaan vähintään yhtä julma kuin Valko-Venäjän diktatuuri - todennäköisesti julmempi, sillä vastarintaa esiintynee Ukrainassa enemmän.

Tuhlattuaan aikaa päiväkausia kieltäymyksen vallassa elämiseen länsimaalaiset tuntuvat nyt viimein saavuttavan jonkinlaista šokkitilaa. He hokevat itselleen ja toisilleen, että meidänhän piti saada rauha omaksi ajaksemme, ja eihän sotaa tahtoa voisi venäläinen milloinkaan. He hokevat toisilleen, että tämähän on Eurooppaa, ei täällä voi vuonna 2014 tapahtua tällaista. Venäjä on eri mieltä. Mordorilla on unelma, ja kaikki sen käsikirjoitukset palvelevat tuota unelmaa.

Venäjä viis veisaa siitä, mitä mieltä ukrainalaiset tai krimiläiset ovat - tai mitä Lännen pääkaupungeissa nyt ajatellaan Venäjästä. Ei sellaisilla asioilla ole väliä. Väliä on sillä, kenellä on tarpeeksi sotavoimaa, häikäilemättömyyttä ja kykyä valehdella vaikka koko maailmalle. Tällaisia kykyjä Venäjän nykyjohto ihailee.

Putin kunnioittaa ainoastaan itseään vahvempia - mutta ei heitäkään, elleivät he siirry sanoista ja eleistä konkreettisiin peliliikkeisiin. Se taas vaatii kalliita ja epäsuosittuja asioita, joihin länsimaat eivät ole kieltäymyksen tilassa eläessään valmistautuneet. Kun ne lopulta ovat valmistautuneet, on todennäköisesti jo liian myöhäistä. Toki Ukraina voisi maanpuolustustoimiensa mobilisaatiolla voittaa aikaa; ei kylläkään ilmaiseksi, sillä maailmanlaajuinen propagandakoneisto on heitä vastaan.

Tästä saattaa tulla viimeinen blogipäivitykseni, jos tapahtumat ensin Itä-Ukrainassa ja sitten Keski-Ukrainassa etenevät samalla tahdilla kuin Krimillä. Toivon, että eivät, mutta Syyrian, Georgian ja Ukrainan tapahtumista keskimääräistä ihmistä enemmän tietävänä en elättele samanlaisia harhakuvitelmia kuin suomalaismedian puhuvat päät.

Täällä Kiovassa on rauhallista. Ihmiset kantavat Maidanille kukkia toissaviikon joukkomurhassa surmatuille sankareilleen. Missään ei näy merkkejä niistä "terroristeista ja fasisteista", jotka kuulemma hallitsevat Ukrainaa ja terrorisoivat ihmisiä. Ainoa epämääräinen sakki on venäläisinä provokaattoreina pidetyn Bratstvo-äärijärjestön staabi, joka ilmestyi Oikeusministeriön katutason huoneistoon maanantaina. Koko järjestö olikin ollut kateissa aina edellisestä provokaatiostaan alkaen - Bankovan puskutraktoriepisodista. Ukrainan uusi hallinto tai Maidanin suojeluskunnat eivät toistaiseksi ole tehneet mitään tuolle bandiittijoukon näköiselle pikkujoukolle, todennäköisesti haluten välttää provosoitumista.

Kiovassa ja muualla uuden hallinnon valvomassa Ukrainassa ei ole vainottu juutalaisia tai muitakaan vähemmistöjä. Sen sijaan heti kun Venäjä oli miehittänyt Krimin, ilmaantui provokaatioita: Simferopolin synagogien oviin ja seiniin oli sprayattu "kuolema juutalaisille" ja hakaristejä. Todennäköisesti sillä yritetään esittää venäläispropagandassa, että Venäjän miehitys Krimillä oli oikeutettu, koska jossain piileksii vaarallisia fasisteja.

Huolestusta herättää myös krimintataarien parissa liikkuva huhu, että Venäjä olisi tuonut armeijansa ja moottoripyöräjengien lisäksi Krimille Moskovan palveluksessa olevia tšetšeenejä, niin kutsuttuja kadyrovtseja. Missä ikinä Venäjä haluaakaan sotia, se alkaa levittää tšetšeeneistä kertovaa disinformaatiota tiedotusvälineisiin ja vaikuttaja-agenttien puheisiin. Krimillä tämä voi enteillä sitä, että Venäjän on tarkoitus propagandassaan lavastaa krimintataarit "islamilaisiksi radikaaleiksi", millä tullaan oikeuttamaan "terrorisminvastainen operaatio" eli etninen puhdistus tai pogromisarja, joka ajaa krimintataarit pakolaisiksi muuhun Ukrainaan.

Mutta täällä Kiovassa - täällä "banderalaisten fasistien ja ekstremistien" pesässä - on kaikki vielä toistaiseksi rauhallista ja hyvin. Niin kauan kunnes Mordor jälleen tuo örkki- ja peikkolaumansa riehumaan kaduillemme ja terrorisoimaan kunnon ihmisiä.

Mordorin edessä kolme joukkoa - haltiat, kääpiöt ja ihmiset - vaikuttavat heikoilta, mutta yhdessä he ovat voima. Olivat jo oranssivallankumouksessa ja olivat jälleen viikon takaisessa vallankumouksessa. Ikävä kyllä tuo yhtenäisyys on jo tällä viikolla hieman rakoillut kolmen oppositiopuolueen kähistessä keskenään pikkuasioista hallitusta muodostettaessa. Vanhasta kielilaista tuli yhtäkkiä politisoitu kysymys. Entisten ja nykyisten regionäärien kanssa on riidelty lustraation tarpeesta, ja Maidanin aktivistit ovat tyytymättömiä kaikkiin poliitikkoihin. Toivottavasti nämä kaikki taas nopeasti saavat rivinsä kokoon ja asettavat kansakunnan yhtenäisyyden etusijalle. Kuten yksi oppositiopoliitikoista hiljattain sanoi: "Te olette nähneet, että kun pidämme yhtä, voimme voittaa vastoin kaikkia odotuksia. Mutta jos alamme riidellä keskenämme, silloin tappiot alkavat." Tällä kertaa vastassa ei ole vain epäsuosittu Mordorin kätyri vaan koko Mordorin mahti.

Pahoittelen Tolkien-allegorioiden määrää, mutta en voi välttyä mielikuvilta, kun tuolla Maidanillakin roolipelaajat ja keskiaikaharrastajat olivat mielenosoitusten aikana niin näkyvästi esillä. Tilanne väistämättä muistuttaa Mordorin ja vapaiden kansojen vastakkainasettelua. Nyt tarvittaisiin kiireesti sormuksen ritarikuntaa ja sille kaikkea mahdollista saatavissa olevaa apua vapaasta maailmasta.