keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Casablancassa

Lensin Pariisin kautta Casablancaan. Pariisissa mieleeni tuli, että Ranska on vahvasti palannut Euroopan sydämeksi ja selkärangaksi. Ruoka ja viini olivat hyviä, sanomalehdet täynnä Syyriaa käsitteleviä juttuja, joita leimasivat järjenkäyttö ja älyllinen rehellisyys. Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa muutoin hallitsevan käsittämättömyyden keskellä ranskalaislehtien lukeminen oli kerrankin lepoa verenpaineelle. Syyrian lisäksi myös Euroopan talousahdinkoa käsiteltiin välttäen patologista typeryyttä, mikä alkaa nykyään olla hatunnoston arvoista. "Ranska pysyy aina Ranskana", kuten de Gaulle lausahteli.

Saapuessani Casablancaan vastassa oli toimiva palveluyhteiskunta, jossa asiat ovat helppoja ja halpoja, ja jossa on hyvä infrastruktuuri. Ihmiset ovat aina auttavaisia ja jos heitä kohtelee ystävällisesti, siis ihmisinä, he ovat aina ystävällisiä. Marokossa ei ole koskaan sitä pelkoa, että jäisi johonkin limbotilaan silkan ulkomaalaisuutensa vuoksi.

Matkalla hotellilleni Aïn Diabiin ohitin muun muassa sen ostoskeskuksen, josta edellisellä Marokon-ekskursiolla toukokuussa 2011 kävin serkkuni kanssa lataamassa auton täyteen Rabbi Yaqubin kosherpunaviiniä ja muita tarpeellisia tuotteita Atlasvuorten ja Saharan ankarista luonnonoloista selviämiseksi. Liberaalissa ja paheellisessa metropolissa Casablancassa ei sellaista pelkoa ole, että olisi joko omillaan tai kuivin suin.

Useimmiten arabimaissa sattuu kohdalle taksikuskeja, jotka haukkuvat hallituksiaan, korruptiota tai nyt ainakin yleisiä elinoloja. Tällä kertaa taksikuskini oli kuitenkin ylpeä nationalisti, joka ylisti kuningasta, joka toimii kansansa parhaaksi, kehui maan kehitystä, vapautta ja demokratiaa. Jumalalle kiitos Marokolla oli viisas ja hyvä kuningas, minkä vuoksi maan evoluutio demokraattiseksi hyvinvointivaltioksi etenee eikä revoluutiota tarvita. Marokon mallina toimivat Pohjoismaat, ja syy, miksi niiden tasoa ei ole vielä aivan kaikessa saavutettu, on ihmisten määrä. Katso nyt, Suomessa on viisi miljoonaa, Marokossa 38 miljoonaa ihmistä, ja pelkästään Suur-Casablancassa enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa.

Olen sekä arabian että ranskan puhumisessa huono, mutta yritettyäni nyt viimeiset kaksi kuukautta pärjätä venäjäksi tai ukrainaksi tajusin pärjääväni sittenkin melko hyvin ranskaksi, arabiaksi ja varsinkin puhumalla näitä sekaisin. Tosin pitkästä matkustamisesta väsyneenä tuotan sellaisia lauseita kuin "da, merci habibi, eta ktiir fancy".

Edellisen toukokuun 2011 Marokon matkani jälkeen kirjoitin jo jonkin verran sekä Marokosta maana että Casablancasta. Jatkoin sitten matkakuvausta Keski-Atlakselle, Todran solaanDraan laaksoon ja Korkea-Atlakselle. Kaikilla tähänastisilla matkoillani Marokkoon olen ollut varsin myönteisesti vaikuttunut maan edistyksestä.

Marokossakin oli arabikevään aikana massamielenosoituksia, mutta hallinto ei missään vaiheessa yrittänyt murskata niitä voimatoimin, ja niinpä myös mielenosoittajat pysyivät väkivallattomissa menetelmissä. Aivan kuten muissakin arabimaissa, myös Marokossa on olemassa jihadistinen äärilaita, joka on aika ajoin räjäytellyt pommin siellä, toisen täällä. Islamistien lisäksi maassa on perinteisesti ollut myös äärivasemmiston vahvaa toimintaa sekä Länsi-Saharassa vasemmistolainen taistelujärjestö Polisario. Näistä huolimatta Marokko on kuitenkin luovinut arabikevään läpi demokratiaansa vahvistaen sen sijaan, että hallinto olisi lähtenyt sotaan nuorta sukupolveansa vastaan.

Voi vain kuvitella, mitä Marokossa ja koko alueella olisi tapahtunut, jos kuningas ja hallintonsa olisivat reagoineet arabikevään oikeutettuihin vaatimuksiin siten kuin Mubarak, Qaddafi ja Assad reagoivat, ja jos ulkopuoliset suurvallat olisivat yllyttäneet Marokon hallintoa kansansa silmittömään surmaamiseen ja joukkotuhoaseiden käyttöön siviiliväestöä vastaan. Miljoonat jo nykyisin Länsi-Euroopassa asuvat marokkolaiset siirtotyöläiset olisivat saaneet seurakseen miljoonia pakolaisia, puhumattakaan konfliktin puhkeamisesta Atlantin rannikolla asti, soutuvene-etäisyydellä suurissa taloudellisissa ja sosiaalisissa vaikeuksissa kamppailevasta Espanjasta.

Ei kommentteja: