Marraskuussa tein kaksi matkaa pois Kabulista. Ensimmäinen niistä oli päiväretki Istalifin vuoristokylään Koh-i Damanin kupeessa, kuutisenkymmentä kilometriä Kabulin pohjoispuolella. Toinen oli viikon matka Qatariin, jossa tapasin homsilaista ystävääni ja siinä sivussa kaikenlaista muutakin.
Tie Istalifiin kulkee ensin Shomalin laaksoa pitkin, jonne paisuva Kabul on levittäytynyt kovaa vauhtia miinanraivauksen vapautettua tuon sodissa autioituneen mutta aikanaan Kabulin ruoka-aittana tunnetun hedelmällisen laakson. Shomalin laakson jälkeen kiivetään pikkuteitä pitkin Damanvuorille, jossa Istalifin pittoreski kylä sijaitsee.
Istalifissa on kaunis sininen ja raidallinen moskeija, käsitöitä, karvahattuja ja keramiikkaa myyvä basaari, pari kauppaa ja koulu. Vuoristopuro virtaa kylän laidan läpi - keväällä lumien sulaessa vuorilta ilmeisen paljon vuolaampana kuin nyt syksyllä. Poppelit ja muu puusto hehkuivat ruskan väreissä oranssia, punaista, keltaista ja ruskeaa. Puronvarren tiheissä pensaissa ja rinteen mäntymetsikössä liikuskeli mustatöyhtötiaisia ja mustarastaskin vilahti.
Ylitimme puron siltaa pitkin ja kiipesimme mäntyä kasvavan kukkulan huipulla sijaitsevalle, nykyisin raunioituneelle Afganistanin viimeisen kuninkaan Zahir Shahin rakennuttamalle palatsille. Taliban pommitti palatsin tuusannuuskaksi vallatessaan kylän. Nyt paikalla toimii poliisiasema, poliisien oma ruusutarha (gulistan) ja jonkun suufin tai muun merkkihenkilön hauta, joka suufilaiseen tapaan on koristettu vanhoihin plataaneihin sidotuin tuulessa lepattavin kangasviirein.
Paikalliset kumppanimme olivat neuvotelleet meille pääsyn poliisien terassille piknikkiä viettämään, ja sieltä aukenivatkin erinomaisen värikkäät maisemat ruskaiseen laaksoon. Kylän takana kukkulalla oli väki kokoontunut hautajaisiin. Ostin basaarista aidon karvaisen piippalakin talvipakkasilta suojaamaan. Lämpötila laskee nykyään Kabulissakin öisin pakkasen puolelle, mutta lunta ei ole vielä näkynyt.
Tie Istalifiin kulkee ensin Shomalin laaksoa pitkin, jonne paisuva Kabul on levittäytynyt kovaa vauhtia miinanraivauksen vapautettua tuon sodissa autioituneen mutta aikanaan Kabulin ruoka-aittana tunnetun hedelmällisen laakson. Shomalin laakson jälkeen kiivetään pikkuteitä pitkin Damanvuorille, jossa Istalifin pittoreski kylä sijaitsee.
Istalifissa on kaunis sininen ja raidallinen moskeija, käsitöitä, karvahattuja ja keramiikkaa myyvä basaari, pari kauppaa ja koulu. Vuoristopuro virtaa kylän laidan läpi - keväällä lumien sulaessa vuorilta ilmeisen paljon vuolaampana kuin nyt syksyllä. Poppelit ja muu puusto hehkuivat ruskan väreissä oranssia, punaista, keltaista ja ruskeaa. Puronvarren tiheissä pensaissa ja rinteen mäntymetsikössä liikuskeli mustatöyhtötiaisia ja mustarastaskin vilahti.
Ylitimme puron siltaa pitkin ja kiipesimme mäntyä kasvavan kukkulan huipulla sijaitsevalle, nykyisin raunioituneelle Afganistanin viimeisen kuninkaan Zahir Shahin rakennuttamalle palatsille. Taliban pommitti palatsin tuusannuuskaksi vallatessaan kylän. Nyt paikalla toimii poliisiasema, poliisien oma ruusutarha (gulistan) ja jonkun suufin tai muun merkkihenkilön hauta, joka suufilaiseen tapaan on koristettu vanhoihin plataaneihin sidotuin tuulessa lepattavin kangasviirein.
Paikalliset kumppanimme olivat neuvotelleet meille pääsyn poliisien terassille piknikkiä viettämään, ja sieltä aukenivatkin erinomaisen värikkäät maisemat ruskaiseen laaksoon. Kylän takana kukkulalla oli väki kokoontunut hautajaisiin. Ostin basaarista aidon karvaisen piippalakin talvipakkasilta suojaamaan. Lämpötila laskee nykyään Kabulissakin öisin pakkasen puolelle, mutta lunta ei ole vielä näkynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti