torstai 5. heinäkuuta 2012

Pyhän Yrjänän maasta

Kesällä kaksi vuotta sitten kävin Georgiassa ja Armeniassa ja lukija voi lukea silloisista matkatunnelmista Tbilisistä, Mtskhetasta, Jerevanista ja Kazbekin kupeesta. Silloin matkustin amerikanlibanonilaisen ystäväni kanssa. Tällä kertaa puolestaan meitä oli peräti neljän nuorenmiehen seurue. Vain yksi kolmesta matkakumppanistani oli käynyt Kaukasiassa aiemmin, hänen äitinsä juuret kun ovat siellä.

Lensimme Virosta Tbilisiin ja vuokrasimme auton, jolla ajelimme lähes koko Georgian ympäri. Minä ja yksi matkakumppaneistani jouduimme muiden sitoumusten vuoksi palaamaan jo vähän aiemmin pohjoiseen, kun taas kaksi ystäväämme jatkoivat vielä, ehtien käydä myös Abhasiassa ja Karabahissa. Tällä kertaa käymättä jäivät ajanpuutteen vuoksi luoteinen Svanetia, lounainen Džavahetia sekä itäinen Kahetia, jossa seikkailin ennen blogiaikakauteni alkua nykyisin Itä-Afrikassa vaikuttavan ystäväni kanssa aina kuuluisaa Pankisin solaa myöten. Olimme silloin vielä hilpeitä pikku perusopiskelijoita ja kävimme samalla pitkäksi venähtäneellä matkalla perehtymässä myös Itä-Anatolian kulttuuriseen diversiteettiin, Qamishlin kevääseen sekä Hawlerin, Suleimaniyan, Kirkukin ja Mosulin basaareihin ja nettikahviloihin. "Päämäärää kyllin matkallamme lie, vaan vaivan arvoinen on itse tie."

Myös tämänkertainen matkailu sujui erinomaisen hyvissä tunnelmissa. Sitä luulisi, että kun otetaan neljä itsevarmaa, kosmopoliittista ja verbaalisesti lahjakasta nuormiestä, joiden yhteenlaskettu älykkyysosamäärä menee varmaan yli kuudensadan, ja suljetaan heidät runsaaksi viikoksi Renault Méganeen keskelle kaukasialaista kunniakulttuuria, heitetään sekaan muutama hatšapurilainen ja pari pulloa saperavia mieheen, voisi syntyä ylipääsemättömiä egojen yhteentörmäyksiä. Mutta ei, matkaseurueemme selvisi hankalistakin kansainvälispoliittisista kiistakysymyksistä ja kulttuurikläsheistä sivistyneissä ja ylen henkevissä tunnelmissa. Kaikki kolme matkakumppaniani ovat kunnioitettavan laajan yleissivistyksen omaavia ja yhteiskunnallisesti aktiivisia taustavaikuttajia, kansainvälistyvän isänmaamme toivoja, kaksi heistä aktiivisia nettikeskustelijoita ja yksi muuten vain keskeinen harmaa eminenssi.

Kahden vuoden takaiseen nähden Georgia on oikeastaan vain lisännyt viehätystään matkailumaana. Uusrikkaille markkinoitua Batumia ja Tbilisin ydinkeskustaa lukuun ottamatta hintataso on pysynyt erittäin edullisena, laatu sen sijaan tasaisesti kehittynyt mittavan infrastruktuurin kunnostamisen, kaupunkien ehostamisen ja uuden sukupolven kansainvälistymisen myötä. Georgia on turvallinen matkailumaa. Tiet ovat hyvässä kunnossa, joskin kartta kannattaa pitää mukana, koska viitoitus on usein puutteellista tai epäloogisesti sijoiteltua, vaikka osaisi lukea georgialaisia aakkosia.

Ensinnäkin Tbilisi: Georgian pääkaupunki, joka sijaitsee Kartlissa, Kaspianmeren suuntaan laskevan Kurajoen rotkossa, on ehostunut entisestään. Kaksi vuotta sitten Vapaudenaukiolle johtava Rustavelin bulevardi ja Vanhakaupunki olivat jo hienosti kunnostettuja ja kerroin kuinka Vanhaankaupunkiin oli syntynyt muutamien baari- ja kahvilakatujen muodostama varsin beirutilaistyyppinen keskittymä. Myös Metekhin puolella restauraatio on edennyt vauhdilla ja tällä kertaa saatoimme havaita, kuinka myös Mardžanišvilin alue on nyt kunnostettu imperiaalisine 1800-luvun taloriveineen, suihkulähteineen ja puistoineen. Taisin pari vuotta sitten ennakoidakin, että myös Mardžanišviliin voisi syntyä vapaa-ajan hengailun keskittymää, ja niin näyttää tapahtuneen.

Venäjän neljän vuoden takaisesta hyökkäyksestä ja sen jälkeen jatkuneista taloussaarrosta ja poliittisista epävakautusyrityksistä huolimatta Georgia on hämmästyttävää kyllä jatkanut kehitystään. Venäjän toiminta ja maailmanlama ovat vaikuttaneet lähinnä georgialaisten mielialoihin. Niissä on säilynyt jo kaksi vuotta sitten havaitsemani jossain määrin katkeroitunut, disillusoitunut ja turhautunut sävynsä. Talouslama on iskenyt maahan pahemmin kuin Venäjän hyökkäys, jonka lopputulemana oli lopulta vain parin rajalaakson menetys siihen verrattuna, mitä Venäjä oli miehittänyt jo 1990-luvun alussa.

Georgia on vastannut varsin mielenkiintoisesti Venäjän jatkuvaan kiusantekoon. Georgia on esimerkiksi yksipuolisesti avannut Venäjän-vastaiset rajansa ja antanut kaikille Venäjän kansalaisille yksipuolisen viisumivapauden Georgiaan. Georgia sallii myös miehitettyjen Abhasian ja Etelä-Ossetian alueiden asukkaiden matkustaa Georgian puolelle. Venäjä ei sen sijaan salli georgialaisille minkäänlaista pääsyä sen enempää omalle alueelleen kuin miehittämiinsä osiin Georgiaa.

Kaukasusvuorilla Kazbekiin vievän maantien varsilla näimmekin, kuinka lukemattomat venäläisperheet olivat tulleet omilla autoillaan lomailemaan ja katselemaan Georgiaa, aistimaan siellä vallitsevan suuremman vapauden ja toteamaan omilla silmillään ja korvillaan, kuinka valheellista kuvaa naapurimaasta Venäjän propagandistinen media välittää. Tältä kantilta katsoen Georgian yksipuoliset myönnytykset siis oikeastaan ovat menestyksellinen hurmausoffensiivi, sillä moni tavallinen venäläinen pääsee tutustumaan todellisuuteen, josta Venäjällä saisi aivan toisenlaisen kuvan.

Sen jälkeen, kun Venäjä miehitti Suhumin ja pommitti tuusannuuskaksi Potin, Georgia on panostanut erityisesti kolmanneksi suurimman kaupunkinsa, Adžarian autonomisen alueen pääkaupungin Batumin kehittämiseen. Batumi on Mustanmeren rannikolla lähellä Turkin rajaa. Kaksi vuotta sitten en käynyt siellä, joten en ollut todistamassa, mitä siihen mennessä oli ehditty rakentaa, mutta vielä kahdeksan vuotta sitten se oli melko rapistuneessa ja itäisessä kunnossa.

Nyt Batumiin on hämmästyttävän lyhyessä ajassa rakennettu uskomaton kitšilandia, jonkinlainen Mustanmeren Dubai täynnä suureellisia marmoripalatseja, neonvaloissa hehkuvia lasitorneja, toinen toistaan pompöösimpiä ravintoloita, kasinoita ja loistohuviloita, kullattuja patsaita, serafeja, kerubeja, tanssivia nymfejä ja suihkulähteitä. Vieläkin paremmaksi Batumi aikoo panna, sillä uusia mahtipontisia rakennusprojekteja oli kaikkialla, loistokiinteistöjen myyntitarjouksia samoin, ja suunnitteilla on seuraavaksi mm. Georgian kansallisviinaa tšatšaa ruiskiva suihkulähde. Vetää takuulla puoleensa venäläisturisteja ja voisi olla myös hyvä markkinointivaltti Suomeen.

En tiedä, mistä kaikki alkuinvestoinnit ovat peräisin, mutta tyhjillään paikka ei suinkaan ole, vaan sinne on myös saatu maksukykyinen lomanviettäjäkuntansa. Osa on epäilemättä rikastuneita ulkogeorgialaisia mutta ympäriltä kuuluvista venäjän-, ukrainan- ja turkinkielisistä puheenkatkelmista päätellen suurin osa on azerbaidžanilaisia, ukrainalaisia ja venäläisiä uusrikkaita, öljyllä vaurastuneen Bakun ylempää keskiluokkaa, kaukasialaisjuuria omaavia turkkilaisia sekä hämmästyttävää kyllä, paljon israelilaisia ja iranilaisia. Tapaamamme virolainen kontakti vitsailikin, että Batumin yökerhoissa aamu koittaa siten, että tanssilattialla ovat viimeisinä jäljellä israelilaiset ja iranilaiset, joilla riittää keskenään juteltavaa.

Vähän Batumin pohjoispuolella on toinen lomakaupunki, paljon vaatimattomampi Kobuleti, joka on täynnä pienempiä ja edullisempia perhehotelleja. Siellä suurin osa lomanviettäjistä näytti olevan kotimaanmatkailijoita. Hyvä että tavallisilla georgialaisillakin on Mustanmeren rantakohde niin lähellä hintatasoltaan välimerelliseksi muuttunutta Batumia. Kävimme myös satamakaupunki Potissa, joka vaikutti eteläisempiin rantakaupunkeihin verrattuna varsin uinuvalta, joskin Venäjän pommitusten tuhot oli nopeasti korjattu ja kauppasatama saatu toimintaan.

Georgian toiseksi suurimmassa kaupungissa ja keskeisessä kulttuurikeskuksessa Kutaisissa, jossa muinoin sijaitsi Imeretian kuningaskunnan pääkaupunki, asuimme naurettavan edullisella 40 larin hinnalla joen toisella puolen kukkulanrinteessä, lähellä katedraalia sijaitsevassa valkeassa marmorihuvilassa, josta avautui näyttävä näköala yli kaupungin. Huvilaan oli perustettu perhehotelli, jonka terassilla näköalan ääressä saatoimme nauttia viiden litran saperavikanisteriamme, joka juuttui mukaan matkalla ohitetulta viinitilalta.

Itä-Georgian karttien asuttamien Kartlin ja Kahetian ilmasto on mantereisempi, kesällä kuuma ja itään päin siirryttäessä myös kuivempi. Vedenjakajana toimivan metsäisen vuoriketjun, jossa Gori ja Surami sijaitsevat, länsipuolella alkaa kuuma ja kostea subtrooppinen Mustanmeren ilmasto, ja vuoret laskeutuvat Kutaisia kohti Rionin jokilaakson tasangoiksi. Rioni laskee Mustaanmereen Potin kohdalla, jossa sijaitsee myös Kolkhetin suojeltu suistoalue. Batumista palasimme Gurian ja Supsan laakson kautta Keski-Georgiaan. Länsi-Georgian ja Itä-Georgian välillä on myös etninen ero: idässä elää maan enemmistöväestö kartit, kun taas lännessä länsigeorgialaisia kieliä puhuvat megrelit (mingrelit), svanit, adžaarit ja lazit, viime mainitut osittain Turkin puolella. Historiallisesti enemmistö adžaareista ja lazeista on ollut muslimeja, kun taas kartit, megrelit ja svanit kristittyjä.

Kävimme myös luoteisessa Zugdidissa ja Engurijoen rannalla Abhasian rajalla. Meininki oli yllättävän flegmaattista ja uneliasta, sotilaat antoivat meille myös luvan käydä kääntymässä miehitetyn Abhasian puolella ja palata sitten takaisin. Kun vielä 2000-luvun alussa Zugdidi oli georgialaisten radikaalin kansallismielisten Abhasian palauttajien tukikohta, jossa höyrysi evakkojen katkeruus Venäjän miehityksestä Abhasiassa, nyt se oli kuin mikä tahansa normaali georgialainen kaupunki. Gamsahurdian patsas ja muistomerkki koristivat keskuspuistoa, mutta muuten Abhasian konflikti ei näkynyt juuri millään lailla Zugdidin katukuvassa.

Ei voi sanoa käyneensä Kaukasuksella, ellei ole käynyt Kaukasusvuorilla. Siellä sijaitsee myös alueen kulttuurinen sielu. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme voineet tällä kertaa käydä Svanetiassa tai jollain muulla hieman vaikeapääsyisemmällä vuoristoalueella, mutta ajanpuutteen vuoksi valitsimme tälläkin kertaa yksinkertaisimman ratkaisun ja ajoimme Ananurin, Pasanaurin ja Gudaurin kautta Georgian sotilastietä ylös Stepantsmindaan, Kazbekin juurelle.

Kävimme Venäjän Pohjois-Ossetiaan johtavalla rajalla katsomassa kuningatar Tamaran linnan raunioita ja ylhäällä vuorella Tsminda Sameban kirkolla, jonne isänmaalliset georgialaisnuoret tekevät henkeviä retkiä kantaen mukanaan Georgian ristilippuja (poseerausta varten) ja laulaen isänmaallisia lauluja (ks. Youtubesta hakusanalla ჩამოვუქროლებ). Ja kävimme toki myös Darialin solassa ihastelemassa Lermontovia ja Puškinia elähdyttäneitä henkeäsalpaavia maisemia. Korppikotkat kaartelivat Gveletin vuoripolkujen yllä, alppinaakat taas sen matkan varrella ennen Džvarisolaa olevan betonisen neuvostohirvityksen ympärillä, joka on rakennettu "Georgian ja Venäjän kansojen ystävyyden" juhlistamiseksi keskelle mitä jylhimpiä rotkomaisemia.

Suosittelen kovasti myös lukijoilleni matkustamista Georgiaan niin kauan kuin maa vielä on siellä, ja kun se vielä on vapaa. Auton vuokraaminen on erinomainen tapa tutustua tuohon kiehtovaan, alueellisesti ja kulttuurisesti monipuoliseen maahan, jossa jokaisella laaksolla ja alueella on omaleimaisuutensa. Georgiassa matkustaminen on vaivatonta ja turvallista. Kaupungeista on helppo löytää edullisia hotelleja ja majataloja, pienemmiltä paikoilta usein niin kutsuttua mummomajoitusta. Suomalaisetkaan eivät tarvitse Georgiaan viisumia eikä maa muutenkaan ole enää vuoden 2003 ruusuvallankumouksen jälkeen harrastanut ulkomaalaisten valvomista, passejakin halusi vilkaista vain yksi niistä hotelleista, joita koko matkan aikana käytimme.

Niille, joilla ei ole mahdollisuutta matkustaa, suosittelen vaikkapa nojatuolimatkaa 1200-luvun ritariromantiikkaan Georgian kansalliseepoksen Pantterintaljaisen tunnelmissa. Se löytyy suomennettuna ainakin Tiedekirjasta. Wikipediaa lainatakseni:
Eepokseen heijastuu vahvasti Georgian sijainti kulttuurien ja kauppareittien yhtymäkohdassa. Rustavelin aikaan maa oli kuulunut jo lähes tuhannen vuoden ajan kristittyyn maailmaan, mutta se sijaitsi voimistuvan, kukoistuskauttaan elävän islamilaisen kulttuurin reunalla. Tarinan hahmotkin edustavat eri kulttuureja ja perinteitä eläen kuitenkin suvaitsevassa yhteisymmärryksessä. Vaikka Pantterintaljainen on kirjoitettu keskiajalla ja siinä on runsaasti yhtymäkohtia eurooppalaiseen ritariromantiikkaan, se enteilee kuitenkin renessanssia humanistisuudessaan ja vapaamielisyydessään. [...]

Rustaveli nostaa eepoksensa keskeisiksi teemoiksi henkilökohtaisen vapauden, puhtaan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden. Tarinan hahmot ovat puhdassydämisiä, rohkeita taistelijoita oikeuden ja onnellisuuden puolesta. Perussävyltään eepos on optimistinen. Vaikka Rustavelin isänmaallinen, poliittinen näkemys vahvasta, valaistuneen itsevaltiaan ohjaamasta keskusvaltiosta onkin teoksessa vahvasti läsnä, se ei kuitenkaan ole kansallisuuteensa rajoittunut vaan sen sanoma on yleisinhimillinen. Lisäksi Pantterintaljaisessa on nähtävissä ajatus miehen ja naisen välisestä älyllisestä ja moraalisesta tasa-arvosta.
Toisin kuin edellämainittu irvokas neuvostomonumentti, runoilijan ja hovimiehen Shota Rustavelin sulkakynästä lähtenyt sankarieepos on aito kulttuurinen monumentti sivilisaatioiden rauhanomaisen rinnakkaiselon puolesta, Georgian tavoin sijaiten välivyöhykkeellä, josta käsin vartioi idän ja lännen välisiä portteja ja kultivoi noita portinpieliä ympäröiviä kukoistavia ruusutarhoja; Georgian kansallispyhimyksen tavoin suojellen ajoittain epätoivoisen tuntuisesti sivistystä ärjyvien lohikäärmeiden tulta syökseviltä kidoilta.

Ei kommentteja: