sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Suomen alasajosta ja perustulosta

Uusi presidentti Sauli Niinistö ei ole vielä edes ehtinyt aloittaa virassaan, kun vanha valta jo pani toimeen eräänlaisen Suomen alasajon. Kunnat lakkautetaan, tilalle luodaan absurdeja megakuntia, joita voisi paremmin kutsua maakunniksi tai piirikunniksi, kuten muualla maailmassa tehdään. Aiemmilla kuntaliitoskierroksilla ei ole saatu aikaan säästöjä vaan paisutettu kuluja. Samoin käy todennäköisesti nytkin. Keskittämisessä tuntuu siis olevan kyse ideologisesta idiotiasta. Suuri on kaunista, rakenteet tärkeämpiä kuin ihmiset.

Vasta eläköityneet vanhempani ovat muuttaneet etelästä takaisin äitini synnyinpaikkaan Pohjanmaan rannikolle. Äitini muisteli jouluvierailullani, kuinka hänen nuoruudessaan Suomi oli köyhä, takapajuinen ja työttömyyden riivaama maa, jonka sota oli runnellut ja väki muutti sankoin joukoin töihin Ruotsin puolelle. Siitä huolimatta pitäjässä oli posti, lähikauppoja, terveyspalvelut, sekä ruotsin- että suomenkieliset koulut, alko ja bussiyhteydet. Nyt Suomi on tilastojen mukaan maailman vauraimpien maiden joukossa, moderni, kehittynyt ja teollistunut, muualta maailmasta tulee ihmisiä Suomeen elantoa etsimään mutta tästä huolimatta mitään ei enää saa kotipaikkakunnalta. Äidilläni ei ole ajokorttia, joten satojen kilometrien päässä sijaitsevat automarketit, niin kutsuttu julkinen terveydenhuolto ynnä muu eivät häntä juuri auta. Onneksi postin on korvannut sähköposti ja vanhakin oppii netin käytön kun on pakko.

Varuskunnat lakkautetaan osana pitkäjänteistä politiikkaa Suomen maanpuolustuksen alasajamiseksi, vaikka samanaikaisesti pysymme visusti poissa länsimaisesta turvallisuusyhteisöstä - harmaavyöhykkeellä, josta kaikki muut joko haluavat pois tai ovat päätyneet Venäjän autoritääristen vasallien hallittaviksi. Suomen lisäksi harmaavyöhykkeellä on nykyisin vain entisiä neuvostotasavaltoja.

No, kirjoitin jo edellisessä kirjoituksessani siitä, miten Suomen alasajo on näkynyt ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Halosen presidenttikausilla, joten ei siitä tämän enempää. Sitä toivoisi, että Niinistö ryhtyisi saman tien toimeen ja laittaisi tämän riekkumisen kuriin. Hän on sentään pitkän linjan säästömies ja rationalisti. Halonen kuvasi asiaa osuvasti yhdeksän EU-maan presidenttien Suomen-vierailulla perjantaina:

"Olimme samassa hallituksessa. Niinistö valtiovarainministerinä yritti säästää rahaa ja minä ulkoministerinä käyttää sitä. Muuten meillä meni hyvin", Halonen kuvasi. (HS 11.2.2012.)

Suomen ongelma ei ole se, että rahaa ei olisi. Ainakin jos tuntemiini talousihmisiin on uskomista, Suomen talous on kaikesta järjettömästä tuhlauksesta huolimatta paremmalla tolalla kuin suurimmassa osassa Eurooppaa ollaan. Suomen ongelma on tuhlaus: asioista on tehty järjettömän raskaita, järjettömän vaikeita ja järjettömän kalliita. Tämä näkyy kaikkialle tunkeutuneessa juristeriassa ja tukiviidakossa. Suomessa kuvitellaan nykyisin vilpittömästi, ettei mitään - ei yhtään mitään - tapahtuisi ilman että siihen pitää satsata veronmaksajien rahoja. Siihen, mihin verorahamme hupenevat, voi perehtyä tässä erinomaisessa mallinnuksessa.

Väistyvä presidentti hengenheimolaisineen personifioi tämän ajattelun. Se yhdistettiin vielä eurooppalaisen valkoihoisen šamppanjasosialistisen eliitin kaunaiseen itsevihaan sekä alentuvan holhouksen, autoritäärisen keskittämisen ja maailmanluokan ylimielisyyden viemiseen kehityspolitiikkana maailmalle. Kun useimmat muutkin länsimaat ovat olleet samanlaisen ähkyisen järjettömyyden vallassa, tuloksena on saatu Afrikan täydeltä uussosialistisia siirtomaahallintoja, jotka muistuttavat suomalaisia julkisen sektorin virastoja. Raha pitää saada palamaan, keskittäminen on kaunista ja rakenteet ovat aina ihmisiä tärkeämpiä.

Vouhotuksen keskellä Suomessa on käyty myös erästä tärkeää keskustelua, toki ilmeisesti vain hyvin kaukana päättäjien rajoittuneesta mielikuvituksesta. Nimittäin keskustelua perustulosta. Kysymyksessä olisi siis eräänlainen hyvinvointitason takaava kansalaispalkka, joka riittäisi hengissä pysymiseen, mutta ei minkäänlaiseen ylimääräiseen elintasoon. On huvittavaa, kuinka yksimielisesti vakiintunut vasemmisto ja vakiintunut oikeisto ovat perustulon ajatusta vastaan hyökänneet, vääntäen siitä erilaisia olkinukkeja ja vääristelmiä.

Kohtuullinen perustulo voisi olla 500 euron luokkaa kuukaudessa. Sen ei pitäisi olla ainakaan yhtään enempää. Helsingin keskustassa tuolla voi olla vaikea tulla toimeen, ellei ole mustalainen tai opiskelija, mutta suurimmassa osassa Suomea sillä tulisi toimeen mainiosti.

Perustulomalli on järkevä ainoastaan jos se tuo säästöjä. Se on järkevä ainoastaan, jos se korvaa tällä hetkellä käytössä olevat toistakymmentä avokätistä tukimuotoa, jotka siirtävät merkittävän osan työkykyisestä väestöstä pysyvästi tukiviidakon putkeen. Erityisesti se syrjäyttää uusina työmarkkinoille tulevia, kuten nuoria ja maahanmuuttajia, mutta se vaikuttaa syrjäyttävästi myös moniin muihin ryhmiin, kuten ammattia vaihtamaan joutuviin tai pitkään sairaana olleisiin mutta sitten kuntoutuneisiin.

Perustulon tulee olla niin pieni, että kokonaan sen varassa eläminen houkuttelee ainoastaan pientä joukkoa väestöstä - sellaista joukkoa, että heidän elättämiseensä on yhteiskunnalla varaa. Tätä joukkoa ovat ensisijaisesti ne, jotka oikeasti ovat työkyvyttömiä, samoin kuin patologisimmat työnvieroksujat. Perustulo tarjoaa vaihtoehdon myös työelämässä oleville hypätä välillä pois oravanpyörästä ja elää säästöillään. Minulla ei olisi mitään sellaista mahdollisuutta vastaan, enkä suoraan sanoen tarvitsisi siihen edes sitä 500 euroa kuussa.

Tällä hetkellä toistakymmentä erilaista tukimuotoa - toimeentulotuki, asumistuki, lapsilisät, sairauspäivärahat, opintotuet, kansaneläke, työkyvyttömyyseläkkeet, äitiyspäivärahat, kodinhoidontuet, lainat joita ei tarvitse maksaa jne. - tarjoavat absurdin korkeaa elintasoa, koska päättäjien ja byrokraattien mielikuvitukseen ei mahdu, miten vähällä tavallinen rahvas itse asiassa joutuu elämään. Siksi työttömänä tienaa Suomessa paremmin kuin pienituloisilla tai epäsäännöllisillä töillä.

Kun siis tuilla eläminen Suomessa kannattaa, kunhan paperinpyörittelyn vain oppii - ja ihmisiähän kurssitetaan täällä erilaisten tukimuotojen hakemiseen - sen sijaan työnteko ei kannata. Töiden vastaanottamisesta seuraa paitsi tukien menetys, myös määrättömästi lisää byrokraattisia velvoitteita, jotka toimivat tehokkaasti kynnyksinä etenkin laillisen epäsäännöllisen työn vastaanottamiseen. Lisäksi sivutuloista menee yli puolet veroina.

Perustuloon pitäisi siis ehdottomasti yhdistyä pienten tulojen vapauttaminen kokonaan veroista ja niihin liittyvistä byrokraattisista velvoitteista. Kaiken työn tulee olla ainoastaan lisää tuloa perustuloon. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tekisi perustulosta paitsi kannustavan vaihtoehdon nykyiselle epäinhimilliselle ja passivoivalle hirviöjärjestelmälle, myös todennäköisesti halvemman suomalaiselle yhteiskunnalle. Ennen kaikkea järjestelmä olisi lähempänä ihmistä, sillä se ei edellyttäisi yhteiskunnan heikoimmilta jäseniltä monimutkaisten tukijärjestelmien opettelua tai nöyryyttävää sosiaaliholhousta.

Hiljattain muuten tehtiin kansainvälinen tutkimus onnellisuuden tasosta maailmassa. Ihmiset ovat onnellisimpia Amerikoissa ja Oseaniassa ja kaikkein onnettomimpia Euroopassa. Afrikka, Lähi-itä ja Aasia sijoittuvat näiden välille. Mitä tämä sitten kertookaan ihmisistä? Ensinnäkin sen, että onnellisuus ei riipu varallisuudesta muttei myöskään varattomuudesta. Rikkaat eivät ole köyhiä onnellisempia mutta eivät myöskään köyhät rikkaita onnellisempia.

Varsinkaan onnellisuus ei riipu siitä, kuinka paljon tulonsiirtoja eli niin kutsuttuja hyvinvointipalveluja yhteiskunta järjestää ihmisille. Siinä suhteessa näkyy päinvastoin käänteistä korrelaatiota. Ihmiset ovat sitä onnellisempia, mitä enemmän he oppivat pitämään huolen itse itsestään ja perheistään. Omanarvontunto luo onnellisuutta. Sanoihan jo Perikles aikoinaan 431 eKr. kuuluisassa ateenalaisten hautajaispuheessaan, että "onni on vapauden ja vapaus rohkeuden hedelmä".

Eurooppalaiset osaavat inistä, nillittää, purnata ja ruikuttaa. He osaavat myös kadehtia ja vaatia, että joku muu kuin he itse huolehtii heidän asioistaan. Tähän on eurooppalainen hyvinvointiprojekti ihmiset opettanut.

Ei kommentteja: