tiistai 27. huhtikuuta 2010

Jäänsärkyjäiset

Laajalahdella oli vilskettä. Sorsia oli tullut aika runsaasti, ja koskeloita sitäkin enemmän. Isokoskelo taisi olla lahden runsain vesilintu, vaikkakin tavi ja haapana tulivat hyvinä perässä. Silkkiuikkujakin oli kymmenien parvissa. Harvinaisempaa vesielämää edustivat harmaasorsat ja räyskät. Kansaakin oli joka tornissa lavan täydeltä, kiikarit ja putket tanassa. Aloittelevammat kyselivät häveliäästi vanhoilta parroilta, että onko se taivaanvuohi kun on juovikas ja pitkä nokka. Keski-Suomessa on kuulemma määkinyt amerikantaivaanvuohi.

Suomalaiset istuvat erilaisissa julkisissa kulkuvälineissä tuppisuina, mutta yksi asia murtaa kyllä aina jään: kännykkä. Siihen puhuessaan suomalaiset kuvittelevat, että muut eivät kuule, mitä he puhuvat, ja niinpä koko vaunu tai bussi saa kuulla asioita, joita ei olisi välttämättä halunnut tietää: kuukautisista, keskenmenoista, arkaluontoisista oikeudenkäyntijupakoista, lasten päihdeongelmista tai sellaisiksi oletetuista - "kun ei se puhu äitinsä kanssa". No, äidit puhuvat sitten senkin edestä koko Suomelle, ja nimeltä mainiten, jottei vain kenellekään jäisi epäselväksi, keistä kaikista puhutaan.

Jokin aika sitten ratikassa istui nainen, jonka vieressä oli hänen pieni poikansa, varmaan ala-asteen ekoilla luokilla. Pikkupojalla oli isoveli, jonka kaikki mitä yksityisimmät asiat oletettuja (ja todennäköisesti fiktiivisiä) rakkaustarinoita ja "ensikokemuksia" myöten äiti katsoi asiakseen hölöttää paitsi jollekulle ystävättärelleen kännykkälinjan toisessa päässä, myös koko vaunulastilliselle ventovieraita ihmisiä. Pikkuveli istui vieressä lattiaan katsellen ja näytti siltä, ettei halunnut olla olemassa. Mitä hän mahtaa ajatella isoveljestään (tai äidistään)? Minkä takia äidit ylipäätään kuvittelevat, että heidän lapsillaan ei ole lainkaan korvia - tai tunteita?

Joitain ihmisiä saisi huitaista märällä rätillä päin naamaa, paitsi että he tuskin sittenkään tajuaisivat. Päätellen siitä, miten osa senioriväestä käyttäytyy samoissa kulkuneuvoissa, jotkut eivät ikinä opi. Eilen esimerkiksi kaksi mummoa katsoi asiakseen - vieläpä ilman kännykkää - kommentoida live-esityksenä muiden matkustajien käyttäytymistä: "Jaha, nyt se aikoo jäädä pois. No istu nyt siihen! Eikö se tajua, että toi haluaa pois. Ei se tajua. Ei ne kato tajua." Ihme kyllä muut matkustajat hillitsivät itsensä ja tuijottivat tylsämielisinä ulos tai mihin tahansa, missä ei tarvitse kohdata toisen ihmisen silmiä. Sellaisia suomalaiset ovat.

Paitsi juopot. He ovat luultavasti tärkein syy siihen, miksi muut suomalaiset oppivat välttelemään toisten katseita ja toivomaan, että olisivat läpinäkyviä. Juoppojen lasittuneet ahnaat silmät skannaavat lakkaamatta ympäristöä toivoen, että jonkun katse rekisteröisi heidät tai paljastaisi, että heidän huutelunsa ja örinänsä on huomattu. Eikö kaupunki voisi palkata julkisiin kulkuneuvoihin kunnon vanhanaikaisia ilveilijöitä, jotka sitten antaisivat kaiken huomionsa ja viihdyttäisivät deekuja, niin ettei muiden tarvitsisi?

Varsinkin itään päin matkustaminen on keväisin varsinainen antropologinen löytöretki, kun julkiset kulkuneuvot täyttyvät puistosedistä, kassialmoista, avohoitopotilaista, lävistetyistä narkkareista, lopun ajan profeetoista ja muista mielenkiintoisista hahmoista. Mahtavat Afrikan sarvesta, Kaksoisvirtainmaasta ja Venäjän lakeuksilta tulleet uudet kanssa-asukkaamme hämmästellä Suomen kansan kirjavuutta. Tosin jotkut uudisasukkaat näyttävät jo edenneen kotoutumisessaan pidemmälle kuin kukaan olisi toivonut, kuten voi todeta vaikkapa perjantai-iltaisin Itäkeskuksessa tai Kampissa. Ehkä Suomi tekee kaltaisekseen.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Pilven varjossa

Ollaan yli huhtikuun puolinvälin ja niinpä kevätkin on viimein tullut ainakin Etelä-Suomeen. Tosin jo maaliskuun lopulla jokin käsittämätön ilmavirtaus lennätti hankien ja jääpeitteiden keskelle kasan muuttolintuja ja Skoonessa oli 20 astetta lämmintä.

Vielä viime viikonloppuna, kun kävin ystävieni ja kummityttäreni kanssa Viikissä, lahti oli jäässä ja siellä pyörinyt jalohaikara, jos mitään hyvää tässä tilanteessa näki, sai ainakin kerran elämässään nauttia siitä, että sillä oli suojaväri. Vantaajoki kuohui yli äyräidensä Helsingen koskissa ja kansalaiset olivat sankoin joukoin kameroineen paikalla. Terassejakin oli jo auki. Viime lauantaina olivat myös Kallion asukkaat kokoontuneet kallioille mukanaan tetrapakeittain punaviiniä.

Viime viikolla Eurooppa meni taas sekaisin, kun islantilaisen tulivuoren nokipilvet jossain viiden kilometrin korkeudessa lamauttivat koko mantereen lentoliikenteen. Viisumiensa umpeutumisen pelossa Suomessa olleet ulkomaalaiset jäivät tänne jumiin, kun kaikki Venäjän-junatkin oli täyteen buukattu. Jokin synkkä pilvi tuolla jossain korkeuksissa heittää varjonsa koko Euroopan ylle. Yhden teorian mukaan dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon siksi, että suuri määrä samanaikaisia tulivuorenpurkauksia aiheutti tällaiset nokipilvet maapallon ylle ja tuli jääkausi. Tästä esitettiin todisteina joitain muinaisia nokikerroksia. Toiset puhuvat meteoriitistä, joka osui nykyiseen Meksikonlahteen.

Edellisen viikonlopun katastrofi oli se, että Katyńin muistopäivälle matkalla ollut Puolan presidentti Lech Kaczyński ja koko Puolan kristilliskonservatiivinen eliitti putosivat Tupolevin kanssa alas Smolenskissa ja kaikki kuolivat. Samalla kertaa Puola menetti paitsi presidenttiparinsa, myös puolustusvoimain ja kaikkien aselajien komentajat, piispan, kansanedustajia, presidenttiehdokkaita sekä maan johtavat historioitsijat.

Vähän ennen Putin oli suostunut Puolan pääministeri Tuskin ja ulkoministeri Sikorskin vetämän liennytyksen tuloksena tulemaan Gdańskiin parantamaan maiden välejä, mutta kutsutta jäänyt Kaczyński oli rankasti arvostellut Venäjää, Putin puhkunut punaisena raivosta. Kostoa oli odotettu. Aikoinaan Katyńissa venäläiset murhasivat 22 000 puolalaista upseeria, mukaan lukien reservin, mikä tarkoitti koko Puolan intellektuaalisen eliitin likvidoimista kerralla: professorit, tohtorit, lakimiehet, kaikki tapettiin kerralla. Se tietysti oli tarkoituskin, Puolan eliitin likvidointi.

Vaikka nyt pudonneessa koneessa kuolikin "vain" vajaat sata Puolan eliitin jäsentä, oli se sittenkin ainutlaatuinen kertaisku maalle, huolimatta siitä, että Kaczyńskin politiikka ja räväkkä linja olivat saaneet aikaan myös paljon kotimaista vastustusta ja Kaczyńskin veljesten suosio oli pohjalukemissa. Varsovassa ihmiset itkivät kaduilla ja järkytys oli suuri. Salaliittoteoriat jäänevät elämään vahvan symboliikankin vuoksi. Presidentin valtaoikeudet siirtyivät parlamentin puhemiehelle Komorowskille, jonka tämä saattaa hyvin siivittää seuraavaksi presidentiksi.

Viime päivinä olen myös pohdiskellut lukemieni historiallisten tapaustutkimusten yhteydessä muuatta moraalikysymystä. Pidämme armoa kristinuskon ydinkäsitteenä, ja jotta Jumala antaisi meille anteeksi syntimme, meidänkin pitäisi anteeksi antaa vihollisillemme. Onko anteeksiantaminen kuitenkaan mahdollista jos väärintekijä ei osoita minkäänlaista katumusta? Katuvalle armo toki kuuluu ja sellaiseen vuorovaikutukseen kristillisen moraalin pitäisi rakentuakin: väärintekijän pitäisi katua tekojaan ja siitä hyvästä hänelle taas voitaisiin antaa anteeksi.

Mutta entä kun murhaajat, petturit ja valehtelijat eivät millään tavoin kadu tekojaan, vaan tekisivät saman uudelleen jos heillä olisi tilaisuus? He jatkavat valehtelemista ja jos tietävät jonkun tietävän, he pyrkivät kaikin tavoin hyökkäämään selkäin takaa kyseistä henkilöä vastaan. Armon soveltaminen tällaisiin henkilöihin, etenkin jos he ovat vaikutusvaltaisissa asemissa, merkitsee samaa kuin lisätuhon aiheuttaminen, sillä he jatkavat rikoksia ja vääryyksiä aina kun saavat siihen tilaisuuden.

Tällaisia ihmisiä varten on hyvä kaivaa suljetuista arkuista oikeutetun koston käsite. Koston oikeutusta mietittäessä ratkaisevia kysymyksiä ovat rikosten raskaus, rikosten uusimisen todennäköisyys jos tekijää ei pysäytetä, sekä ennen kaikkea koston suhteuttaminen rikoksiin. Mikä on oikein mitoitettu kosto? Hammurabi antoi tähän hyvän perusohjeen: silmä silmästä, hammas hampaasta. Jos siis toisen posken kääntäminen ja hurskas anteeksianto ainoastaan yllyttävät rikollisia riehumaan ja vahingoittamaan yhä uusia uhreja, silloin voidaan pohtia rangaistusta koston muodossa.

Koston käytön tulisi olla melko poikkeuksellista, sillä sille on muuten ominaista ikuisesti paisuva eskalaatio. Näin erityisesti kostettaessa suhteellisen vähäpätöisiä rikoksia kuten verbaalisia loukkauksia tai epäselviä tapauksia. Tällaisiin tarkoituksiin ei kostoa pitäisikään lainkaan käyttää, vaan se tulisi varata paatuneille pahantekijöille ja samalla ajatella myös ympyrän sulkemista, ei uuden kierteen aloittamista. Eugen Schaumanin ratkaisu esimerkiksi oli surmata itsensä heti Bobrikovin ammuttuaan.

Koston oikea mitoitus on tärkeää, koska kostaja asettaa itsensä tuomarin asemaan omavaltaisin perustein. Kaunis kosto toteutuu esimerkiksi silloin, kun kosto muodostuu rikoksena selvästi pienemmäksi kuin kostettavat rikokset, mutta onnistuu siitä huolimatta pysäyttämään väärintekijän. Tyrannimurhissa on usein kyse rankimman lajisesta eli hengenlähtöön johtavasta kostosta - Bobrikovin murha tästä hyvänä esimerkkinä.

Poikkeuksellisen paatuneen valehtelijan tai korruptoituneen henkilön kohdalla hengenriisto tuskin toimisi, koska se antaisi vain kohteelle marttyyrin sädekehän. Sen sijaan valheiden tai korruption paljastaminen näyttävästi olisi kaunis kosto, koska se olisi oikein mitoitettu rikoksiin sekä myös palvelisi asiaa keinona, joka ehkäisisi rikosten toistamista. Monissa maissa sananvapaus kahlehditaan nimenomaan siksi, että totuuden tuominen julki on usein paljon pelottavampi asia väärintekijöille kuin heihin kohdistuva fyysisen koston uhka.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Pääsiäinen Libanonissa

Olin pääsiäisen Libanonissa: Beirutissa, Kourassa, kävimme myös Bybloksessa ja Ehdinissä. Niin moni hyvä ystävä on Lähi-idän kristittyjä, että oli paikallaan viettää tämä kristillinen juhla raamatullisissa maisemissa, etenkin kun kerrankin pääsiäinen sattui melkein kaikilla tuntemillani kirkkokunnilla samaan aikaan.

Koura on pääasiallisesti kreikkalais-ortodoksista aluetta. Maakunnan keskus on Amiounin pikkukaupunki ja pitkin Kouran kumpuilevaa, oliivipuuviljelmien peittämää maastoa on parikymmentä erikokoista hiekkakivestä rakennettua kylää. Niistä minulle perinteisesti läheisimmäksi on muodostunut Beshmezzinin kylä.

Kouran pääsiäismenoihin kuuluu, että paaston loputtua teurastetaan lammas, jonka lihoja ja elimiä sitten syödään enemmän tai vähemmän raakoina runsaan arrakin, viinin ja oluen kera suurissa perhepidoissa. Ihmiset kulkevat päivän, illan ja yön mittaan kutsuilta toisille, koska täälläpäin maailmaa suvut pitävät yhtä ja asiaan kuuluu toivottaa hyvää pääsiäistä ja Kristuksen ylösnousemusta kaikille tädeille, sedille, serkuille ja pikkuserkuille, puhumattakaan isovanhemmista ja läheisemmistä ystävistä. Habibin täti ennusti vieraille kahviporoista.

Viideltä aamulla koko kylä kokoontuu kirkolle ja alkaa paukuttaa sen ovia. Pappi tulee avaamaan oven kolmeen kertaan sanoen, että ei täällä mitään nähtävää, hajaantukaa. Kolmannen kerran jälkeen hän sitten avaa kirkon ovet ja päästää seurakunnan sisälle rukoilemaan. Siitä alkaa pääsiäispäivän aamujumalanpalvelus. Hartaimmat käyvät koko pääsiäispyhien ajan kirkossa monta kertaa päivässä, kaikki menot läpi.

Pääsiäisen vietto Libanonissa oli siis varmaankin hyvä asia sielun pelastumiselle - varmuuden vuoksi niin ortodoksisissa kuin maroniittisissakin kirkoissa. Protestantteja Libanonissa on hyvin vähän ja kaikki kirkkonsa taitavat olla Beirutissa - olen kyllä joskus käynyt, mutta en tänä pääsiäisenä. Niin, hyvä sielulle siis, ja hyvä hermojen lepuuttamiselle, mutta ei niin terveellistä maksalle. Varsinkaan ne Beirutissa vietetyt yöt.

Kevät oli Libanonissa jo pitkällä. Haara- ja räystäspääskyjen muutto oli parhaassa vauhdissa, kirsikka-, manteli- ja villiomenapuut kukassa. Bybloksen ikiaikaisessa satamassa nuoriso sai kalaravintoloiden asiakkaat tuijottamaan yhtenä miesrivinä, kun jonkun rikkaamman perheen poika oli tuonut ystävättärensä suurella joukolla näyttäytymään huvijahdin kannella aurinkoa ottaen. Poliitikot esittivät tavanomaisia julistuksiaan. Gemmayzé oli täynnä väkeä, ja Hamran merkitys ilta- ja yöelämässä kasvaa kasvamistaan, joka käynnillä uusia baareja ja kahviloita on avautunut.

Laitoin viisi kuvaa valokuvablogiin, johon pääsette klikkaamalla tämän blogin yhteydessä olevaa kuvaa aavikkomaisemasta.