torstai 6. elokuuta 2009

Kovaa peliä Kaspiassa

Ennustin tammikuussa, että tämän vuoden aikana Obama tulee joutumaan ulkopoliittisiin tulikokeisiin sekä Venäjän että Iranin toimesta. Tämä näyttää käyvän toteen. Moskova ja Teheran ovat imperiaalisia pääkaupunkeja, joissa hallitsevat tällä hetkellä vapauden ja demokratian kansainvälisesti vaarallisimmat viholliset. Väite kuulostaa kovalta, koska oletamme että ovathan Venäjä ja Iran edelleenkin demokraattisempia kuin vaikkapa Kiina, puhumattakaan Pohjois-Koreasta ja Turkmenistanista.

Puhutaan kuitenkin eri asioista. Pohjois-Korea ja Turkmenistan ovat marginaalisia tapauksia. Niitä johtavat diktaattorit ovat kaikissa absurdeissa edesottamuksissaan maailmanpolitiikkaa seuraavien tiedotusvälineiden pellejä. Kiina on tietysti aivan omaa luokkaansa ja sen kotimainen politiikka on yhtä demokratian ja vapauden vastaista kuin Venäjän ja Iranin. Vuoden sisään Kiina on murskannut sekä tiibetiläisten että uiguurien kansannousut herättämättä maailmalla juuri muuta kuin pientä paheksuntaa.

Kiina on kuitenkin kärsivällinen suurvalta, joka tietää olevansa vahva ja olettaa aikaa olevan riittävästi, jotta se voi edelleen vahvistua. Kiinalla ei tunnu olevan tarvetta masinoida naapurimaihinsa sotia ja vallankaappauksia. Se ei tiettävästi panosta terrorismin maailmanlaajuiseen tukemiseen eikä pyri luomaan militantteja provokaattoriryhmiä luomaan hävitystä demokraattisiin tai demokratioiksi pyrkiviin maihin. Kiina valloittaa Afrikkaa ja Etelä-Aasiaa taloudellisin keinoin ja harrastaa aggressiivista teollis-teknologista vakoilua, muttei pyri jatkuvasti subversiiviseen epävakauden lietsomiseen, sillä katsoo hyötyvänsä vakaudesta.

Moskovan ja Teheranin regiimejä erottavat Pekingistä erityisesti kaksi patologista piirrettä: kärsimättömyys ja vainoharhaisuus. Ne ovat kärsimättömiä, koska ne haluavat saavuttaa suurvalta-aseman, johon niillä ei ole kansantaloudellisia eikä väestöjen lojaalisuuteen pohjaavia edellytyksiä. Ne haluavat saavuttaa laajan alueellisen hegemonian lähimaissaan jo nykyisten johtajien hallitessa.

Varsinkin Venäjä mutta myös Iran ovat pinta-alaltaan valtavia ja väestöpohjaltaankin erittäin suuria valtioita, vaikkakin on syytä muistaa, että Venäjä on väestöltään "vain" Pakistanin luokkaa, taloudeltaan Alankomaiden tai Turkin, joskin Venäjän talous pohjaa hyvin yksipuolisesti energiaraaka-aineiden korkeaan hintaan. Sama energiaraaka-aineiden hintataso on myös Iranin talouden perusta. Iran on väestöltään Turkin kokoluokkaa, taloudeltaan ei lähelläkään merkittävää tasoa.

Moskovan ja Teheranin regiimit eivät ole valmiita hyväksymään objektiivista paikkaansa maailman valtioiden joukossa, vaan ottavat itselleen messiaanisia maailmanvalloitustehtäviä. Taloudellista ja kannatuksellista heikkouttaan ne kompensoivat aggressiivisella ulkopolitiikalla ja panostuksella aseisiin, tiedustelupalveluihin, omien kansalaisten valvontaan sekä massiiviseen maailman poliittista todellisuutta ja historiaa vääristelevään propagandaan. Ne eivät hae muulta maailmalta luottamusta, vaan kunnioitusta, ja tämän kunnioituksen ne hankkivat lähinnä pelottelulla. Venäjällä on riittävästi ydinaseita koko maailman tuhoamiseen ja Iran pyrkii kuumeisesti hankkimaan ydinaseen. Arvostelijoilla on alhainen eliniänodote, eikä pyritä edes kovin aktiivisesti salaamaan, miksi ja kenen toimesta arvostelijat pääsevät hengestään Lontoossa, Wienissä, Istanbulissa, Costa del Solilla, Dohassa ja Beirutissa asti.

Erityisen vaarallisiksi Venäjän ja Iranin tekee se seikka, että näiden maiden hallitsevat eliitit elävät vainoharhaisessa todellisuudessa. Ne olettavat kaikkien muiden maiden samoin kuin kotimaisten tahojenkin juonittelevan lakkaamatta niiden päänmenoksi. Venäjä käyttäytyy ikään kuin se olisi jokin pikkuvaltio, jota uhkaa akuutti kutistuminen olemattomiin - tai venäläisessä kielenkäytössä "saarto". Kuinka mantereen kokoisen suurvallan muka voi saartaa? Jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen ymmärtää, että Viro, Latvia ja Georgia eivät uhkaa Venäjän turvallisuutta millään tavalla. Tästä huolimatta Venäjä näyttää tekevän kaikkensa, jotta muodostaisi itse fundamentaalisen uhan näiden valtioiden ja kansojen olemassaololle.

Nyt kun on kulunut vuosi Venäjän täysimittaisesta sotilaallisesta hyökkäyksestä Georgiaan, Venäjä on osseettivasalleineen jälleen kiihdyttänyt provokaatioitaan Georgiaa vastaan. Samalla se on lietsonut vihamielistä propagandaa, syyttäen Georgiaa provokaatioista, vaikka tiettävästi ainoastaan Venäjän aseistamat ja kontrolloimat laittomat osseettimilitiat ovat suorittaneet aseellisia provokaatioita Georgiaa vastaan.

Venäjä vaati viime viikolla Georgiaa myöntämään pääsyn sadoille pohjoisossetialaisille (siis venäläisille) "pyhiinvaeltajille" georgialaiseen Truson laaksoon Kazbekin lähellä. Mahtoivatkohan "pyhiinvaeltajat" olla myös aseistettuja? Kun Georgia epäsi pääsyn laaksoonsa, Etelä-Ossetian separatistijohtaja Eduard Kokoity vaati Georgiaa luovuttamaan Truson laakson ja muita vuoristolaaksoja! Samanlaisia vaatimuksia Venäjä liittolaisineen on tehnyt jatkuvasti, pyrkien siirtämään miehitettyjen alueiden rajoja yhä kauemmas Georgian sisään. Venäjän sotilaat myös hyökkäsivät Georgian puolelle Kvešin kylän alueella ja miehittivät uuden eteentyönnetyn aseman Georgiassa. Etnisesti megreliläisellä Galin alueella sitä miehittävät venäläiset ja abhaasiseparatistit toimeenpanivat uutisten mukaan joukkopidätyksiä.

Vanhan suomalaissanonnan vastaisesti sotaan riittää valitettavasti yksi osapuoli. Vaikka Georgia pidättäytyisi edelleen vastaamasta Venäjän provokaatioihin, ennen pitkää sen on pakko ryhtyä maanpuolustustoimiin, kuten kävi myös vuosi sitten. Silloin kaikki Venäjän ymmärtäjät kirkuvat taas Georgian "hyökänneen" (oman maansa sisällä) ja syyttävät Saakašviliä "virhearvioinneista", kun tämä ei antanut venäläisjoukkojen perustaa uusia tukikohtia Georgian alueille. Tai tuoda tankkeja Tbilisiin.

Edessä ovat samat vaihtoehdot kuin Suomella ja Baltian mailla oli Molotov-Ribbentrop -sopimuksen jälkeen. Joko antaa pala palalta periksi, kuten Baltian maat tekivät, menettäen itsenäisyytensä ja suuren osan väestöstään. Tai taistella vastaan, kuten Suomi teki talvisodassa ja Georgia vuosi sitten, kärsien vakavia seurauksia mutta säilyttäen vapautensa.

Viime viikkoina Venäjä on jälleen ampunut Mainilan laukauksia ja Georgian vaihtoehdot jäävät samaan kuin vuosi sitten: sen on pyrittävä sitomaan tuekseen se ainoa asia, jota Venäjä kunnioittaa - vahvempi sotilasvoima. Sitä löytyy ainoastaan Yhdysvalloista ja Natosta. Moni uskoo, että matalan profiilinsa takana kulisseissa Yhdysvallat viime kädessä pani stopin myös Venäjän viimevuotiselle vyörylle Tbilisiä kohti. Tiedustelualalla on tapana, että menestyksellisistä operaatioista ei puhuta. Poliitikot sen aina silloin tällöin unohtavat ja tämä pätee myös turhankin suorapuheiseen Saakašviliin.

Mitä Iraniin tulee, kansannousun murskaaminen jatkuu siellä edelleen, vaikka maailman tiedotusvälineet ovat jo alkaneet suunnata huomiotaan pois. Puhutaan massateloituksista. Opposition johtajia on vangittu, satoja ellei tuhansia opiskelijoita myös. Aseettomia teinejä on ammuttu ja piesty.

Uhmakkaat "Jumala on suuri" ja "kuolema diktaattorille" -huudot kaikuvat yhä Teheranin illoissa katoilta, ja nuoriso pakenee pasdaraneja ja basidžeja. Muistutuksena siitä, mistä Ahmadinejadin regiimi saa tukensa ja tiedusteluapunsa, on Teheranissa viime viikkoina huudettu myös "kuolema Venäjälle". Se on uutta. Mutta iranilaiset ovat rokotettuja konspiratiiviselle maailmankuvalle ja propagandatoistolle.

Tuhannet iranilaiset ovat pettyneet Obaman hallinnon laimeisiin reaktioihin, puhumattakaan Valkoisen Talon tiedottaja Gibbsin lapsuksesta tunnustaa Ahmadinejad "vaaleilla valituksi". Tulikokeen korkeintaan välttävällä läpäisemisellä tulee olemaan ikäviä seurannaisvaikutuksia sekä Libanonissa että Palestiinassa. Druusien johtajan Walid Jumblatin takinkäännös on ehkä tästä esimakua, sillä Jumblat perinteisesti haistaa maailmanpolitiikan tuulten käännökset muita poliitikkoja aiemmin. Toivottavasti georgialaisten ja ukrainalaisten ei tarvitse tänä syksynä pettyä yhtä katkerasti.

Ei kommentteja: