sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Ukrainalaisista aamiaisista ja poliiseista

Kerrotaan vitsinä, että ukrainalainen perinneaamiainen käsittää suklaata ja silavaa. No, se on totta, mutta siihen se ei suinkaan jää, vaan kevyeen aamiaiseen kuuluvat myös makkarat, pekoni, pihvit, suolakurkut, kaviaari, letut, hunaja, majoneesi, kermavaahto, valkosipuli, olut, pontikka ja krimiläinen tai moldovalainen konjakki kahvilla ja niin edelleen. Ukraina ei ole laihduttajan maa. Sitä suurempi ihme on kuinka ukrainattaret onnistuvat säilyttämään täydelliset vartalonsa ja ampiaisvyötärönsä.

Ivano-Frankivsk on ihmeellinen kaupunki. Taisin sen jo pari kertaa mainitakin, mutta nyt olen nähnyt useita muitakin länsiukrainalaisia kaupunkeja, joissa pitäisi periaatteessa olla kaikki se, mitä Ivanossakin, mutta niin vain on, että juuri Ivano pesee naiskauneudessa kaikki muut mennen tullen. Kaupungissa on useita yliopistoja, mikä on osaselitys tilanteeseen sen kaduilla, puistoissa ja terasseilla, mutta on yliopistoja kaikissa muissakin tärkeissä kaupungeissa. Ehkä se on geneettistä. Erään ukrainalaisen kontaktin mukaan osasyy on se, että niin suuri määrä nuoria miehiä lähtee valmistuttuaan töihin muualle, joten naisten kesken vallitsee tavallista suurempi kilpailu.

Ukraina on aikojen alusta ollut suuri ruoka-aitta. Ennen muinoin siellä levisivät mittaamattomat arot, joilla mammutit, alkuhärät, visentit, hevoset, antiloopit ynnä muut laidunsivat. Sitten tulivat ihmiset, tappoivat arojen suuret nisäkäslaumat sukupuuttoon ja muuttivat arot mittaamattomiksi viljapelloiksi. Kansainvaellukset pyyhkivät sittemmin moneen kertaan Ukrainan tasankojen yli: sarmaatit, skyytit, petšenegit, kasaarit, gootit, slaavit ja tataarit. Mongolit, tataarit ja lopulta moskoviitit hävittivät ja alistivat näitä alueita imperiumiensa ikeeseen. Viikingit, kreikkalaiset, arabit, genovalaiset ja venetsialaiset kävivät kauppaa sen valtavilla joilla - Dnepr, Dnestr, Don ja Prut - ja rannikoilla.

Ukrainassa musta multa puskee niin paljon ruokaa ja niin vaivatta, että jokainen tuppukyläkin tuntuu olevan yltäkylläisyyden vallassa ainakin mitä tulee ruokaan ja vieraanvaraisuuteen. Kävimme kontaktien kotikylillä parissa paikassa ja se voidaan todeta, että tyhjin vatsoin ja selvin päin ei ukrainalaisesta talosta lähdetä.

Tuntuu mahdottomalta ajatella, että Venäjän ja Neuvostoliiton vallan aikoina Ukrainaa hävittivät laajamittaiset nälänhädät, joissa miljoonittain ihmisiä kuoli nälkään. Venäläiset joutuivatkin ukrainalaisten kansanmurhan aikaansaadakseen käyttämään erityisiä poltetun maan menetelmiä. Venäläisjoukot saivat Ukrainaa miehittäessään määräyksen kaataa jokainen hedelmää kantava puu, tuhota jokainen pelto ja puutarha sekä tappaa jokainen kotieläin. Myös miljoonia ihmisiä toki tapettiin. Ei ole ihme, että Venäjän nykyiseen ukrainalaisvastaiseen kiihotukseen suhtaudutaan Ukrainassa syvällä huolella.

Päivänä muutamana palatessani Moldovasta matkakumppanini oli minua vastassa raja-asemalla Ukrainan puolella. Matkustaessamme sitten iltaa myöten Tšernivtsin kautta takaisin tukikohtaamme Ivano-Frankivskiin jouduimme kahteen eri otteeseen poliisien pysäyttämiksi. Ensimmäisellä kerralla kyseessä olivat epärehelliset, toisella kerralla rehelliset poliisit.

Ensimmäinen poliisiparivaljakko kieltäytyi puhumasta ukrainaa ja vaati meitä puhumaan venäjää. He olivat väijymässä autoja paikassa, jossa vastavalon häikäisemät autoilijat joutuivat epäselvien viittojen harhaan johtamina ryhmitysongelman eteen tyhjässä risteyksessä. Poliisit alkoivat keksiä mielikuvituksellisia sakkoja, mutta kieltäytyivät antamasta kuittia sakoista. Oli selvää mistä oli kyse. Niinpä otin rauhallisesti esiin muistivihkoni ja kirjoitin muistiin poliisiauton rekisteritunnuksen. Toinen poliiseista hätäytyi ja vaati minua ensin pyyhkimään pois ylös kirjoittamani numeron. Totesin, että tämä on täysin rutiinitoimenpide. Niinpä poliisi meni kertomaan tästä toverilleen, joka oli kirjoittamassa sakkolappua autoa ohjanneelle matkakumppanilleni. Tämä näytti pettynyttä naamaa, ojensi paperit takaisin, luopui sakkojen kirjoittamisesta ja osasikin yhtäkkiä sanoa englanniksi "bye bye".

Mainittakoon, että taannoin marraskuussa 2002 sama toimenpide - poliisiauton rekisterinumeron kirjoittaminen näyttävästi muttei hyökkäävästi muistiin - tuotti saman tuloksen myös eräässä itäpuolalaisessa tuppukylässä, jossa poliisikaksikko oli keksivinään tuulilasin naarmusta syyn sakottamiselle.

Toisessa tapauksessa oli puolestaan kyse rehellisistä poliiseista, jotka puhuivat ukrainaa ja vetosivat täysin ymmärrettäviin nopeussääntöihin. Nopeusrajoituksiahan ei ole Ukrainassa merkitty vaan ne riippuvat siitä, ollaanko taajamien alueella vai haja-asutusalueella. Tätä ei usein ole kovinkaan helppo päätellä. Joka tapauksessa poliisit olivat niin virkaintoisia, etteivät halunneetkaan käteistä, vaan olisi pitänyt maksaa vieressä olevan kaupan pankkiautomaatilla sakko suoraan viralliselle tilille. Ikävä kyllä meillä ei ollut ukrainalaisia tilejä, joten poliisien rehellisyys johti samaan kuin edellisten epärehellisyys: emme maksaneet sakkoja.

Ei kommentteja: