sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Poliittisesta autoilusta

Vaali-iltapäivä jatkuu hiljaisena ja rauhallisena Beirutin kaduilla. Ihmisiä on pakkautunut niihin kahviloihin, jotka ovat tänäänkin olleet auki. Suurin osa paikoista on kiinni. Sotilailla ja poliiseilla on tiesulkuja ja raskastakin kalustoa äänestyspaikkojen suojana. Puolueiden nuorisojärjestöjen edustajia päivystää äänestyspaikkojen lähellä jakelemassa lippusiaan, maalis-14:n aktivistit toisella puolen katua ja maalis-8:n aktivistit toisella, poliisi katsoen päälle, etteivät ole liian lähellä toisiaan. Varpuset sirkuttavat.

Maan perinteisiin kuuluu poliittinen autoilu. Se tapahtuu yleensä siten, että joukko nuoria ahtautuu autoon. Yksi ajaa ja toisella etupenkillä istuu ajajan avustaja, jonka tehtävänä on puuttua ajamiseen, autolla ajaminen kun on sosiaalista suorittamista. Kuskin avustaja vaihtaa vaihteita jos kuski ei ole ymmärtänyt tehdä sitä riittävän ripeästi, kommentoi ajamista sekä viittilöi oikeanpuoleisesta avoimesta ikkunasta käsimerkkejä muulle liikenteelle. Tietysti myös kuskin vasen käsi roikkuu ulkona vasemmanpuoleisesta etuikkunasta samaa tarkoitusta varten. Takapenkillä istuu kannattajia. Jos takapenkillä on esimerkiksi neljä henkeä, kaksi heistä on puoliksi ulkona takaikkunoista, mikä tekee lippujen liehuttamisesta näyttävämpää ja siten koko performanssista katu-uskottavamman. Toisten tehtävänä on pitää kiinni liputtajista niin, etteivät nämä putoa kaarteissa. Kokonaisuuden kruunaa poliittinen marssimusiikki, joka täydentää puoluelippujen sanomaa.

Poliittiset autoilijat yrittävät väkisin kaivaa verta nenästään autoilemalla kilpailevien puolueiden tunnetuille reviireille. Poliisit ja sotilaat yrittävät tässä estellä. He pysäyttävät ja käännyttävät Mustaqbalin ja Libanonin joukkojen kannattajien autoja etenemästä liian lähelle paikkoja, joissa on tappelua odottamaan kerääntyneitä Amalin ja SSNP:n kannattajia. Mutta sitten kun autolastillinen militantin näköisiä nuormiehiä tulee ajelemaan Hamralle autossaan Hizbullahin ja Amalin liput, poliisit joutuvat päästämään heidät läpi. Pelisäännöt ovat nimittäin epätasaiset. Ne koskevat kyllä maalis-14:n kannattajia, mutta riittävästi aseistautuneiden puolueiden kannattajien ei tarvitse niitä noudattaa.

Hamralla kulkee myös joitain Mustaqbalin autoja sinilippuineen ja muutama auto päästelee Samir Geagean kannatuksesta kertovaa merkkitöötötystä. Kaikilla puolueilla on nimittäin omat torventöötötyksensä ja myös käsimerkkinsä. Nämä ovat tärkeitä oheissymboleja poliittisessa autoilussa.

Kun äänestyspaikalle saapuu poliitikko, kehkeytyy suuri spektaakkeli. Poliiseja ja turvamiehiä vilisee, vainoharhaisesti vilkuillen, tähyillen katoille tarkk'ampujien varalta ja blokaten koko kadun puoleksi tunniksi. Autoissa on tummennetut lasit ja samassa saattueessa useampia samannäköisiä autoja, jotta mahdolliset pommittajat eivät tietäisi, missä autossa kohde matkustaa. Surullista on, että suuri osa maan poliitikoista, vähäpätöisistäkin, joutuu liikkumaan tällä tavoin. Länsimieliset siksi, että heitä uhkaa vastapuolen masinoima salamurha tai terrori-isku, jotkut tärkeimmistä maalis-8:n poliitikoista taas siksi, että pelkäävät Israelin yrittävän eliminoimistaan.

Iltapäivään neljään mennessä libanonilaisilla äänestyspaikoilla äänestysprosentit olivat nousseet 25-55 % tasolle. Tätä tunnutaan yleisesti pitävän poikkeuksellisen korkeana äänestysvilkkautena. Täytyy ottaa huomioon, että Libanon on maa, jonka väestöstä suuri osa on jatkuvasti pysyvästi ulkomailla ja lopuistakin monet yleensä poissa äänestyspaikkakunnaltaan. Viime päivinä ympäri maailmaa on tullut isänmaallisia libanonilaisia lentokoneittain pelkästään äänestääkseen tänään. Sellaista ei olekaan aina sattunut.

Vaalipaikoilla on myös sattunut kaikenlaista pientä kähinää. Muutamia joukkotappeluita on jouduttu hajottamaan armeijan voimin ja Amalin militantit kävivät ammuskelemassa Mustaqbalin äänenkannattajan Future TV:n porteilla. Muutama toimittaja on hakattu ja Hizbullahin kannattajat ottivat Zahléssä yhteen armeijan kanssa. Kaksi väärennetyillä henkilökorteilla äänestämistä yrittänyttä on pidätetty ja joiltakin poliittisilta autoilijoilta varmuuden vuoksi takavarikoitu aseita.

Ei kommentteja: