maanantai 8. kesäkuuta 2009

Aamunkoitto

Viime yönä linjat menivät tietysti poikki heti kun alkoi käydä selväksi, että maalis-14 on voittanut Libanonin parlamenttivaalit. Vaalien voidaan todeta olevan voitto demokratialle ja vapaudelle kahdessakin suhteessa: Ensinnäkin vastoin monien odotuksia vaalit sujuivat suhteellisen rauhallisesti. Toiseksi, vastoin massiivista painostusta ja Dohan sopimuksessa tehtyjä vesityksiä, joiden tarkoitus oli hyödyttää mahdollisimman paljon maalis-8-liittoumaa ja etenkin sen kristittyjä puolueita syvään jakautuneissa vaalipiireissä, maalis-14 onnistui voittamaan näistä useimmat itselleen.

Vaaliuurnille lähti ennätysmäärä väkeä, niin että monet äänestyspaikat menivät eilisen aikana tukkoon. Ihmiset joutuivat odottelemaan tuntikausia. Tappeluita ja muita välikohtauksia sattui ympäri maata, mutta yleisesti ottaen sisäministerin, poliisin ja armeijan suoritus oli mallikelpoinen. Molemmat poliittiset leirit yrittivät vaikuttaa varsinkin kiistanalaisten alueiden tuloksiin mm. tuomalla omia äänestäjiään paikalle busseilla; huhujen mukaan jopa kustantaen näille lentoliput vaaleihin ulkomailta asti. Esimerkiksi suuria määriä maalis-14:n kannattajia matkusti Persianlahdelta ja länsimaista äänestämään, pääosin tietysti omalla kustannuksellaan. Samoin maalis-8:n armenialainen liittolaispuolue Dashnak tuotti suuria määriä kannattajiaan Metnin vaa'ankielivaalipiiriin. Syyrialaismieliset toivat vaaleihin bussilasteittain äänestäjiä Syyriasta. Molemmat poliittiset leirit kosiskelivat äänestäjiään myös muilla palveluilla kuten lounaspaketeilla ja puoluelipuin varustetuilla varjopaikoilla vaaliuurnien kuumuudessa.

Alkutietojen mukaan maalis-8 olisi hyväksymässä vaalituloksen. Kaikki ei kuitenkaan vielä viime yönä viitannut tähän, sillä pettyneet maalis-8:n kannattajat alkoivat ammuskella Beirutissa. Maalis-8:n sunnalaiset liittolaiset Sidonissa, Osama Saadin kannattajat, jotka olivat hävinneet siellä Tulevaisuusliikkeelle, ryhtyivät polttamaan autonrenkaita ja sytyttivät autoja tuleen. Hessut tunkeutuivat omilla alueillaan joidenkin eri mieltä olleiden toimistoihin. Eri puolilta maata raportoitiin myös uhkailua, painostusta ym.

Suurin haaste tulee olemaan se, kuinka vaalitulos saadaan mobilisoitua käytäntöön. Maalis-8 on jo vaatinut, että kaiken tulee jatkua kuten ennen vaaleja, eli maalis-14:n voitosta huolimatta maalis-8:n pitää päästä mukaan hallitukseen ja saada blokeeraava veto-oikeus kaikkeen hallituksen päätöksentekoon. Jos näin ei tapahdu, maalis-8 ryhtynee ulkoparlamentaarisiin keinoihin, kuten ennenkin.

Ei kommentteja: