keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Addis Abeba 1 / IV

Joku sanoi joskus, että järjestötoiminnassa on mukana kahdenlaisia ihmisiä: niitä, joille "elämä on suuri seikkailu" (ESS), ja niitä, joille "maailma on suuri virasto" (MSV). Sama karkea kahtiajako pätee suuressa määrin muuhunkin yhteisölliseen toimintaan, kuten työpaikkoihin, politiikkaan, uskontoon ja parisuhteisiin. Kahdenlaiset ihmiset käyvät varjojen sotaansa ymmärtämättä useinkaan edes olevansa sodassa toisiaan vastaan.

ESS-ihmiset etsivät lakkaamatta jotain, mitä kenties eivät ikinä löydä, haluavat nähdä ja kokea uutta. Heidän heikkoutenaan on, että he saattavat usein helposti ikävystyä ja menettää mielenkiintonsa vanhaa kohtaan, joskin he saattavat myöhemmin palata vanhan luo ja löytää sen taas uudelleen, kenties nostalgisissakin tunnelmissa.

MSV-ihmisetkin etsivät lakkaamatta, mutta heidän etsintänsä ei ole suuntautunut suureen ja tuntemattomaan, vaan he etsivät turvattua olotilaa, vakautta, jota eivät tietenkään ikinä löydä, etenkin kun ympärillä on ESS-ihmisiä keikuttamassa veneitä.

ESS-ihmiset haluavat luoda uutta ja tuoda jotain lisää entiseen, esittää uusia näkökulmia ja kyseenalaistaa vanhoja. MSV-ihmiset haluavat järjestää vanhaa, organisoida sitä, lyödä asioita lukkoon ja kehittää sääntöjä, jotta voisivat tuntevansa saavuttaneensa jotain "varmaa".

MSV-ihmiset käyvät ikuista ristiretkeä rönsyjä vastaan, kun taas ESS-ihmiset antaisivat kaikkien kukkien kukkia. MSV-ihmiset rakastavat sellaisia arvoja kuin vakaus, virtaviivaistaminen, linjakkuus ja linjassa pysyminen. He haluavat kaiken perustuvan selkeille pelisäännöille ja keksivät pelisääntöjä lisää vaikka ikuisuuksiin, kokoaisivat ne mieluiten alati paisuviksi käsikirjoiksi, ohjeiksi, normeiksi ja pöytäkirjoiksi, jotta voisivat myöhemmin ojentaa ESS-ihmisiä siitä, että asiat on näin päätetty. Ei tietenkään MSV-ihmisten toimesta, vaan passiivissa: päätetty. Ne nyt vain ovat näin.

ESS-ihmiset ampuvat itseään nilkkaan jättämällä saapumatta niihin kokouksiin, joissa näitä pöytäkirjoja laaditaan, sillä heidän mielestään kokouksissa on tylsää ja sen sijaan pitäisi olla "tuolla ulkona" tekemässä sitä, mitä nyt ikinä heidän järjestönsä tai ryhmänsä tekeekään. Kun parisuhteessa MSV-ihminen haluaisi käydä perusteellisen keskustelun yhteisistä pelisäännöistä - niin että ne olisivat sitten "päätetty" - ESS-ihminen miettii jo mielessään jotain aivan muuta, kiinnostavampia aktiviteetteja, turhautuu ja kysyy mielessään, ehkä tiedostamattomasti, miksei asioita voisi jättää avoimiksi.

MSV-ihmiset ovat kauhuissaan maailmassa vallitsevasta kaaoksesta, joka tuntuu ikuisesti yltyvän ja pahenevan ja näyttävän olevan matkalla maailmanloppua kohti. Kun ESS-ihmiset vielä kaiken lisäksi kyseenalaistavat kaikkia jäljellä olevia "näin se nyt vain on" -asioita, mitä oikein jää jäljelle? MSV-ihmisten mielestä on vastenmielistä, että asioista käydään väittelyä. Konsensus pitäisi saada aikaan hinnalla millä hyvänsä. Ei asioita pidä tutkia vaan päättää, että jokin asia on näin, ja sitten edetä siltä pohjalta. Jos ei "yhteisesti päätetty" auta saamaan ESS-ihmisiä linjalle uskollisiksi, niin asiasta pitää säätää laki. Jos ei sekään auta, vääränlaiset ihmiset pitää laittaa vankilaan tai eliminoida.

ESS-ihmiset ahdistuvat pysähtyneisyydestä ja vallitsevista kuvitelmista, joille ei näytä olevan mitään muuta pohjaa kuin että "näin se nyt vain on". Kun he silmiään räpytellen ihmettelevät, mihin tämä oikein perustuu ja onko se näin, MSV-ihmiset eivät ollenkaan ymmärrä, mitä he tarkoittavat. Totta kai se on näin. Niin on johonkin kirjoitettu. Joku on joskus niin linjannut. Pyhässä kirjassa lukee niin. Emmehän me voi perustaa toimintaamme ihmettelylle ja lähteä etsimään jotain aivan uutta, tai Luoja paratkoon, olla monta eri mieltä asiasta. On puhuttava yhdellä äänellä. Sisällöllä ei niin väliä, kunhan on säännöt.

Tieteessä ESS-ihmiset kyseenalaistavat, luovat hypoteeseja ja tutkivat tutkimistaan, ollen joskus ristiriidassa itsensä kanssa, huomaten erehtyneensä ja etsien taas vastausta toisesta suunnasta. MSV-ihmiset taas katsovat, että tieteessä ei tule luoda mitään uutta, kaikki on todennäköisesti jo sanottu, vaan keskityttävä siihen, mitä muut ovat jo sanoneet. Toistaa, referoida ja käännellä sitä. Keksiä sääntöjä metodeille ja lähdemerkinnöille. Tärkeää ovat tieteentekemisen säännöt ja muodot, eivät löydöt ja keksinnöt. ESS-ihmiset haluavat löytää totuuden ja olla oikeassa, mutteivät koskaan pääse perille. MSV-ihmiset katsovat, että ESS-ihmiset kuvittelevat olevansa jotain eivätkä kunnioita muiden tekemää tiedettä, joka on jo päässyt perille ja pysyy siellä.

Uskonnossa ESS-ihmiset epäilevät luonnostaan jokaista dogmia ja käyvät ikuista hengellistä etsintää, kun taas MSV-ihmiset lyövät lukkoon varmuuksia ja dogmeja helvetintulen pelossa. ESS-ihminen ihmettelee, että eihän kyse ole uskosta, jos seuraamme jotain dogmia siksi, että se on siellä; koska pappi niin sanoo tai koska "näin se vain on". Silloinhan kyse on vain muodosta, ei uskosta. MSV-ihmiselle taas usko on sama kuin uskonto: olla linjassa, pysyä siinä mikä on lukkoon lyöty ja välttää kaikki harhapolut. ESS-ihminen yrittää kuulla omantuntonsa äänen, kun taas MSV-ihminen haluaisi äänien päässään vaikenevan, jotta dogmi selkenisi.

ESS-ihminen etsii vapautta, MSV-ihminen taas vakautta. ESS-ihmisen kummituksina ovat kahleet, pimeät vankilat ja vaihtoehdottomuus, kun taas MSV-ihminen kavahtaa kaaosta, epävarmuutta ja liian monia vaihtoehtoja.

Ei kommentteja: