torstai 26. helmikuuta 2009

Kembatta

Olin tiistain ja keskiviikon kentällä, tällä kertaa Kembattan ja Hadiyan maakunnissa Eteläosavaltion pohjoisosissa. Nähdessään paikallisten kansalaisjärjestöjen tekemän työn, joka on konkreettisesti ja silminnähtävästi parantanut ihmisten elinoloja ja alueen kehitystä, jaksaisi jatkaa Etiopiassa vielä vuosia. Paitsi tietysti tietäen, että uuden yhdistyslain siirtymäajan umpeutuessa vuoden kuluttua suurin osa tästä työstä tulee kielletyksi ja estetyksi. Hallitus haluaa rahat itselleen ja eliminoida liikaa tuloksia aikaansaavat "kilpailijat", kuten kansalaisjärjestöt.

Vanhassa aluejaossa kembattojen ja hadien alueet oli yhdistetty yhdeksi hallintoalueeksi, mutta nyt ne on jaettu kahdeksi maakunnaksi. Kembattan maakunnan pääpaikaksi on tullut aiemmin takapajuinen pikkukylä Durame, joka on nyt kovaa vauhtia kehittynyt ja kasvanut, niin että sieltä löytyy nykyisin jo hyvä hotelli ja tietkin on asfaltoitu. Hadiyan pääpaikka Hosaina on vielä pidemmällä kehityksessä ja onhan siellä jopa kuurojen koulu, joka suomalaisten lähetyssaarnaajien tuella on toiminut jo kolmattakymmenettä vuotta. Mikään ei motivoi kuin nähdä, millaisia hämmästyttäviä tuloksia tämä koulu on saanut aikaan. Kouluun tullessaan useimmat kuurot lapset ovat olleet kommunikointikyvyttömiä ja yhteiskunta on pitänyt heitä rangaistuksena vanhempiensa synneistä tai pahan silmän ja noituuden aikaansaannoksina; nyt lapset kommunikoivat iloisesti ja vilkkaasti keskenään viittomakielellä ja pystyvät pitämään huolta itsestään ja toisistaan. Koulun henkilökunta on motivoitunutta ja asialleen omistautunutta. Viikon merkkitapaus oli epäilemättä suomalaisen kuuron räppärin Signmarkin esiintyminen Hosainan kuurojen koululla.

Kembattaheimon parissa on perinteisesti elänyt fuugayhteisö, jota on pidetty paariakastina. Valtaväestö on pitänyt heitä orjina ja pakottanut syömään elannokseen kuolleiden eläinten lihaa. Fuugat ovat olleet kurjista kurjimpia eivätkä edes uskoneet omaan ihmisarvoonsa. Heidän lapsensa eivät ole saaneet käydä kouluja kuten muiden lapset. Nyt paikallinen kansalaisjärjestö on organisoinut fuugayhteisöjä kehittämään taitojaan ja elinkeinoja, jotka tuovat heille tuloja. Monissa kylissä lapsia on jo uskallettu lähettää kouluihin, vaikkakin tämä on vasta aluillaan. Suuria saavutuksia on tapahtunut myös naisten oikeuksien osalta. Kun aiemmin kaikki ovat läpikäyneet tuskallisen ja ihmisarvoa alentavan naisten ympärileikkauksen, tästä käytännöstä on nyt osa väestöstä päättänyt luopua.

Tapasin viidenkymmenen teinitytön perustaman nuorisoklubin, joka on päättänyt, että heidän sukuelimiään ei silvota. Kansalaisjärjestö on myös vakuuttanut heidän vanhempansa tästä. Oli vakuuttavaa kuulla kyläneuvostoissa annettuja todistuksia tapahtuneen edistyksen puolesta. Joissain kylissä jopa lapset ja nuoret saivat olla kuuntelemassa, vaikka kokouksissa puhuttiin hyvinkin arkaluontoisista asioista kuten naisten sukuelinten silpomisesta.

Afrikan Sarven alue on maailman synkin sukuelinten silpomista koskevissa tilastoissa. Toisin kuin usein kuvitellaan, asialla ei ole juurikaan tekemistä islaminuskon kanssa, vaan se perustuu vanhoihin afrikkalaisiin uskomuksiin, jotka ovat periytyneet nykyisille kristityille ja muslimeille. Somalia, Djibouti, Etiopia, Eritrea ja Sudan ovat maailman maista pahimpia naisten ympärileikkauksen harjoittajia ja kaikissa näissä maissa yli 80 % naisväestöstä on leikattu. Kembattan alue, jossa perinne on näihin päiviin saakka ollut erittäin vallitseva, on pääsääntöisesti protestanttista eli tunnustaa samaa uskontoa kuin suomalaiset.

Onnistuin näkemään matkan aikana jälleen yhden uuden lintulajinkin, kruunutokon, joita pyöri ryhmä kylän akaasioissa kuunnellessani kauhutarinoita fuugien aiemmasta kohtelusta.

torstai 19. helmikuuta 2009

Addis Abeba 2 / II

Taloudenhoitajattareni näki unen. Unessa valkoinen nainen kutsui minua varhain aamulla pihalle, sinne missä on suuri akaasiapuu, ja menin sinne unenpöpperöisenä jalassani sandaalit ja kuluneet farkut. Valkoinen nainen näytti minulle sitten valtavaa kasaa perunoita sekä paljon luumuja ja sanoi, että "tämä kaikki on sinulle". Tämän jälkeen hän antoi minulle kaksi papua.

Taloudenhoitajattareni kertoi unesta vanhalle äidilleen, joka tulkitsi: "Oo, tämä on erittäin hyvä enne herralle, sillä valkoinen nainen tarkoittaa neitsyt Mariaa, perunat ja luumut tarkoittavat rikkauksia ja kaksi papua taas tarkoittaa kahta lasta."

Muuten asiat jatkuvat päivästä toiseen kuten jatkuvat, koska niin vähän tapahtuu. Autoni seisoo yhä rekisteröimättä. Helttaiibikset saapuvat joka ilta auringonlaskun aikaan täsmälleen samalle oksalle täsmälleen samaan pihapuuhuni ja päästävät täsmälleen saman kumean raakunnan. Aamulla ne lähtevät saman raakunnan säestyksellä toimien kuin kellot. Iltapäivisin kyläloistokottaraiset riehuvat ja rupattelevat akaasian latvustossa, mutta minä en ole sitä yleensä näkemässä, koska olen jossain muualla. Pimeän langettua abessiniankehrääjä alkaa päästellä kaksiosaista huutoaan, joka öiseen aikaan kantautuu monista paikoista Addis Abeban joutomailta, golfklubilta ja entisen venäläissotilaiden leirin paikalta.

Odotan maaliskuuta, jolloin tarkoitukseni on käydä Britanniassa ja Suomessa. Olen saanut kuulla uutisia tulevasta ja siitä, että minua odottavat uudet tehtävät kaukana pohjoisessa. Paljon pikemmin kuin olin odottanut.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Addis Abeba I / II

Elämässäni on kovin vähän, mistä kirjoittaa, koska en periaatteesta kirjoita työstä ja siihen taas kuluu kaikki aika. Addiksen sää on päivisin kuin Suomen kesä, ajoittain aurinkoista ja lämmintä. Yöt ovat kylmiä. Aika ajoin mahataudit ja kerjäläiset piinaavat. Olen pohtinut ryhtymistä roskakuskiksi; se olisi työtä, jolla on tarkoitus, ja jossa tulos näkyisi jossain, tehden maailmasta vähän paremman paikan. Aikaa voisi jäädä ratin takana myös ulkona olevan todellisuuden näkemiseen ja ajatteluun. Autoni ei tosin vieläkään ole rekisteröity eikä vakuutettu, vaikka puoli vuotta on pian kulunut tänne tulostani.

Eräänä iltana olin syömässä Metropizzassa. Paikka on sellainen, vähän pizzeria Erottajan tapainen, että siellä on yleensä kaikissa pöydissä valkoihoisia ja paikallisia rikkaita. Olin juuri tilannut pizzani ja aikeissa tilata päälle pyhän Yrjön mukaan nimetyn oluen, koska ilta olisi sellaista erityisluksusta vaatinut, kun viereiseen pöytään lehahti suuri joukko nunnia. Alkoivat ensi töikseen rukoilla. Enhän minä sellaisessa seurassa voinut olutta tilata, joten tilasin kivennäisvesi Amboa. Eikö sitten käynytkin niin, että nunnapöytään kannettiin monta pulloa olutta. O tempora o mores.

Addis Abebassa pidettiin Afrikan unionin huippukokous. Suuressa viisaudessaan Afrikan johtajat valitsivat uudeksi puheenjohtajakseen "Libyan suuren kansan jumhuriyyan veljellisen everstin" Muammar al-Qaddafin, joka pystytti telttansa viiden tähden hotellin pihalle. Qaddafi lampsi sitten paikalle omituisissa hepenissään, mukanaan kokoelma mielikuvituksellisissa lasihelmiasuissa esiintyneitä heimokuninkaita syvältä Afrikan mustista viidakoista sekä henkivartiokaartinsa, joka koostuu piikkikorkoisista naisista elegantteine mustankiiltävine rynnäkkökivääreineen. Qaddafi levitti itsestään kiertokirjettä, jossa julistautui "kuningasten kuninkaaksi". Tapansa mukaan eversti ei tarvitse huippukokouspuheissaan muistiinpanoja eikä armeijallista fiksuja nuoria avustajia ja propagandisteja, kuten useimmat presidentit ja pääministerit. Ehei, Qaddafi keksii tajunnanvirtansa suoraan päästään. Tällä kertaa Qaddafi puhui muun muassa siitä, kuinka Afrikassa ei tarvita demokratiaa (vaikka Libya ilmeisesti sellainen onkin parhaasta päästä), vaan oppositiot pitää kieltää.

Tyyli oli samantapainen Qaddafin esiintyessä edellisenä vuonna Arabiliiton huippukokouksessa Damaskoksessa. Ensin hän istui kymmenisen minuuttia hiljaa nojaten ankarasti päätään käteensä, kun viisaat ajatukset hiljalleen kokoontuivat päässänsä. Sitten hän alkoi osoitella sormella muiden arabimaiden presidenttejä ja kuninkaita ja julisti: "Sinä olet typerys! Ja sinä siinä: täysin hyödytön!" Salissa nähtiin jonkin verran kulmakarvojen kohottelua ja diplomaattista kohinaa.

Afrikkaa pitäisi onnitella uudesta puheenjohtajastaan. Seuraavaksi valitsevat varmaan Mugaben, ellei hänelle sitten anneta YK:n ihmisoikeusvaltuutetun paikkaa tai jotain vastaavaa. Harmi, ettei Idi Amin ole enää keskuudessamme. Eurooppa ei pystyisi panemaan paremmaksi, vaikka valitsisi EU:n presidentiksi Berlusconin. Joku amerikkalainen ihmetteli aikoinaan, missä on se puhelinnumero, josta Euroopan voi tavoittaa. No, Afrikalla on nyt puhelinnumero, johon Obama voi soittaa! Qaddafi voi ehkä lukea hänelle otteita "Vihreästä kirjastaan", jossa maailman ongelmat on ratkaistu. Muistan kyseistä viihdyttävästä teoksesta yhä sen, millä sanoilla alkoi luku nimeltä "Naisesta": "On epäämätön tosiasia, että sekä mies että nainen ovat ihmisolentoja."

Afrikan unionin huippukokouksen aikana kaikki Addis Abeban hotellit olivat täynnä. Eräästäkin islamilaisesta hotellista, jossa taannoin itse asuin, vieraat potkittiin pois Qaddafin henkilöstön tieltä, kun Libya oli maksanut koko hotellin tyhjäksi. Hotelli vuokrasi kaupungin ulkopuolelta kokonaisia turvataloja pois potkituille ja maksoi näiden taksimatkat kaupunkiin ja takaisin. Minulle huippukokouksen aika merkitsi myös taloni jakamista. Vierashuoneeseeni muutti nainen, jolla oli mukanaan vanhanaikainen herätyskello. Se raksutti kaiken aikaa mummolamaisesti. Sama vieras halusi matkamuistoksi muurini ulkopuolella kuukausia lojuneen pitkäsarvisen härän pääkallon, mutta unohtikin sen sitten pihalleni herättämään kauhua etiopialaisen palvelusväen keskuudessa. Mitä tässä talossa oikein tapahtuu? Lisäksi toiseen huoneeseeni muutti kaksi italialaista biologia, joilla vielä ylämailta Addikseen matkatessaan oli mukana hirviömäisten taikauskoisten lasten kivittämä afrikansarvipöllö. Ikävä kyllä pöllö kuoli vammoihinsa viimeisen päivämatkan aikana ennen Addikseen saapumista.