keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Langano

Langanojärvi on yksi suurista hautavajoamajärvistä. Vulkaanisen järven vesi on siinä määrin emäksistä, ettei edes bilhartzia pysty siinä elämään, minkä vuoksi järvi onkin yksi harvoista Etiopiassa, jossa on turvallista uida. Vesi on tosin samasta syystä omituisen väristä, minkä vuoksi järveä myöskin maailman suurimmaksi englantilaiseksi teekupiksi kutsutaan.

Langanojärvi ei ole varsinaisesti suojeltu, vaan sen rantoja täplittävät lomapaikat ja looshit. Perinteisimpiin kuuluu itärannan Bekele Molla, jonka etuna on sijainti lähellä Abijattan ja Shallan kansallispuiston pääporttia. Bekele Molla on addisabebalaisten nuorten suosiossa viikonloppuisin, jolloin rannalla on paljon väkeä mankkoineen. Muulloin on varsin rauhallista. Mökit ovat kohtuullisen edullisia, ravintola sen sijaan törkeästi ylihinnoiteltu eikä vaihtoehtojakaan kovin läheltä löydy, ellei halua syödä läheisessä kylässä vaatimattomasti ja vatsatautien uhalla.

Siellä on kylläkin paikka, jonka isossa kyltissä luvataan "ravintola, baari, pizzaa, hampurilaista". Lupaavan kyltin takaa löytyi pölyinen piha ja sen keskellä köyhä mökki, jonka edessä käyskenteli lehmiä. Mökin edessä oli muovipöytä ja kaksi tuolia. Kävi ilmi, että pizzaa ja hampurilaisia paikassa ei "sillä kertaa" ollut, ja ruokalista supistui siten yhteen ruokalajiin: indžeraa ja silputtua munakasta. Aterimia ei ollut, joten syöminen tapahtui etiopialaiseen tapaan sormin. Kädet saattoi pestä epämääräisessä sangossa, jos halusi. Saippuaa etiopialaiset harvemmin käyttävät, koska sekin maksaa ja kuluu. Matkailijoiden kannattaa tietää, että etiopialaiset eivät käytä myöskään vessapaperia. Ruokalajeina kannattaa siis yleensä valita sellaisia asioita, jotka on kuumennettu. Salaatit ovat yleensä varmoja vatsataudin, matojen ja muiden loiseliöiden lähteitä.

Bekele Mollan ja kansallispuiston tienristeyksestä pitäisi ajaa joko pohjoiseen aina Bulbulaan saakka tai etelään aina Arsi Negellen kylään, joista kummastakin löytyy muutama mana nyaata eli juomistalo, ilmeisesti kapakka oromoksi, ja niistä voi saada indžeraa joko munalla, kalalla tai lihalla. Etiopiaa tuntemattomien tiedoksi: indžera on huokoinen litteä leipä, joka tehdään täkäläisestä viljakasvista nimeltä teff, ja joka muodostaa etiopialaisen ruokavalion tärkeimmän elementin.

Langanojärven kaakkoispuolella on nykyisin kaksi Bekele Mollaa uudempaa ja siten ulkomaalaisten keskuudessa suositumpaa looshia, Bishangari ja Wenney. Ne ovat huomattavasti kalliimpia, mutta mukavuudetkin ovat sitten suurempia. Niistä on kuitenkin parinkymmenen kilometrin matka takaisin pohjois-eteläsuuntaiselle maantielle ja kansallispuistoon.

Lintuharrastajan kannalta Bekele Molla on erinomainen valinta myös sikäli, että looshin omat puutarhat käsittävät runsaasti satoja vuosia vanhoja viikunapuita ja muuta puustoa, joka kuhisee lintuja, kun Langanojärven ympäristöstä suurin osa on rutikuivaa ja yleensä ylilaidunnettua savannia harvassa kasvavine akaasioineen ja piikkipensaineen. Bekele Mollan läheltä kävelyetäisyydeltä löytyy myös linnustollisesti mielenkiintoinen wadi. Läheisen kalliojyrkänteen yläpuolella kaartelevat korppikotkat ja kiljumerikotkat.

Hiljattain on rakennettu järven luoteisosaan uusi looshi nimeltä Savanna, mutta sen puusto on vielä nuorta. Bishangarin ja Wenneyn ympäristössä sen sijaan on paremmat metsiköt. Hiljattain on Etiopian tunnetuin oligarkki, etiopialais-saudilainen monitoimiliikemies Alamudi hankkinut suuret määrät maata Bekele Mollan lähettyviltä, joten lisää hotelleja on ilmeisesti odotettavissa Langanojärven rannoille. Myöskin toinen maan tunnetummista yritysryppäistä nimeltä Santamaria rakentaa paraikaa uutta looshia Savannaan johtavan tien varteen.

Ei kommentteja: