maanantai 22. joulukuuta 2008

Addis IV / 12

Jaakko Hämeen-Anttila on erinomaisen kulttuuriteon mitat täyttävässä kirjassaan Mare nostrum osoittanut, kuinka läntisen Euraasian sivilisaatiot, sekä kristilliset että islamilaiset, muodostavat oikeastaan yhden kokonaisuuden, jonka juuret johtavat Välimeren itäpohjukkaan, Kaksoisvirtainmaahan ja Egyptiin. Viime aikoina on julkaistu myös englanniksi useita hienoja teoksia Välimeren ja Mustanmeren historiasta sekä kristinuskon ja islamin yhteisestä ja toisiinsa vuorotellen vaikutteita antaneesta kehityksestä.

Itse asiassa melkein kaikki, mitä läntisen Euraasian sivilisaatioiden kasvatteina tiedämme, luulemme ja luulemme tietävämme, kaikki kulttuurinen sisältö, tieteet, taiteet, tarinat, uskomukset ja myytit, ovat hyvin usein jäljitettävissä kolmeen jokilaaksoon, joissa läntisen Euraasian sivilisaatiot kehittyivät: Niilin, Kaksoisvirtain ja Induksen.

Niilinlaakson viljavimmat tulvatasangot sijoittuvat nykyiseen Egyptiin, joka myös vastaa muinaisen Egyptin ydinalueita, vaikkakin ennen Saharan laajenemista ja laajojen alueiden aavikoitumista laajat osat nykyistä Sudania etelässä olivat myös samaa sivilisaatioita synnyttänyttä jokilaaksoa. Eufratin ja Tigrisin virtojen muodostama Kaksoisvirtainmaa eli Mesopotamia (arabiaksi Bilad ar-Rafidain) sijaitsee nykyisessä Irakissa, vaikkakin varsinkin Eufratin laakso ulottuu myös pitkälle nykyiseen Syyriaan ja Turkkiin. Indus sijaitsee käytännössä kokonaan nykyisessä Pakistanissa.

Kaikki kolme jokilaaksoa ovat nykyisinkin niin tiheään asuttuja ja niissä ovat historian saatossa riehuneet niin monet imperiumit ja sivilisaatiot, että jokilaaksojen alavien osien täpötäysissä suurkaupungeissa meteli ja käsitekohina ovat myös kulttuurihistorian kannalta melkoisia. Ajatelkaapa vaikka Bagdadia, Kairoa tai Karachia. Joskus on paikallaan lähteä etsimään jälkiä sivilisaatiomme muinaisista alkuperistä kaukaa näiden jokien alkulähteiltä. Minulla on ollut ilo lyhyen elämäni aikana ehtiä vaeltamaan kaikkien näiden kulttuurisen ymmärryksen avainjokien alkulähteille ja sattumoisin tavata noilla vuoristoseuduilla mielenkiintoisia ihmisiä, vieläpä runoilijoita, suufeja ja salatiedon harjoittajia.

Kaikkialla läntisen Euraasian vuoristoisilla seuduilla elävät kansat ovat onnistuneet säilyttämään suurimman diversiteetin ja paljon sellaista, mikä tiheään asutettujen jokilaaksojen ja monien valloittajien moneen kertaan tasaiseksi pyyhkimien tasankojen asukkailta on hävinnyt tai hukkunut kakofoniaan. Otetaan vaikka kielellinen ja kansallinen monimuotoisuus: vuoristoseuduilla, kuten Balkanilla, Kaukasiassa, Kurdistanissa, Libanonissa ja Kashmirissa samoin kuin Iranin ja Afganistanin vuoristoseuduilla se on säilynyt paljon suurempana kuin tasangoilla. Myös resessiiviset geenit ovat yleisiä, minkä vuoksi kaukaa Afganistanista ja Kashmirista asti löytyy sini- ja vihreäsilmäisiä ihmisiä, jotka voisivat ulkonäkönsä puolesta melkein olla Skandinaviasta. Libanonin Shufvuorten druusit voisivat usein olla vaikka Keski-Euroopasta. Serkkuni on kertonut Länsi-Ukrainan Karpaateilla tapaamistaan vaaleista hutsuleista, joiden kielessä kyllä on "joo" ja ei on "nej".

Nämä asiat, samoin kuin vuoristolaisten kulttuurien lähtökohtainen konservatiivisuus ja taipumus puolustaa vapauttaan kaikkia ulkoisia tunkeutujia vastaan, johtuvat tietysti viime kädessä maantieteestä. Historian saatossa on ollut aivan eri asia pyyhkiä ratsujoukoilla aavojen tasankojen yli ja polttaa, karkottaa tai alistaa kaikki tiellään. Myöhemmin ratsuväet vaihtuivat tankkeihin. Vuoristoissa sen sijaan on aina voinut pienelläkin asialle omistautuneella joukolla suojella ja puolustaa omaa laaksoaan ylivoimaisiakin vihollisia vastaan. Ja asialle on oltu omistautuneita, sillä vuoristossa olot ovat ankaria ja elanto tiukkaa, joten omastaan oli syytä pitää kiinni ja sitä puolustaa.

Kun sivistyksen imperiumit nousivat jokilaaksoista, laajat arot ja tasangot suosivat sotaisia valloittajakansoja ja merenrannikot taas laivoilla liikkuneita kauppiaita. Mauno Koivistokin on Venäjä-kirjassaan kommentoinut tasanko- ja vuoristokansojen erilaisia turvallisuuskäsityksiä ja siten poliittisen kulttuurin lähtökohtia. Vuoristojen suojaisissa laaksoissa sen sijaan rakennettiin maantieteellisesti pieniä valtioita - käytännössä jokainen kaupunki, kylä ja laakso toimi uusimpiin aikoihin saakka kuin itsenäinen valtio, ja Sveitsin valtiomalli on tästä edelleen hyvin toimiva muistutus. Kantonijärjestelmä saattaisi lopulta olla tie rauhaan myös Balkanilla, Kaukasiassa, Libanonissa, Kurdistanissa ja Kashmirissa, jos sitä vain päästäisiin rauhassa kokeilemaan.

Eufratin ja Tigrisin alkulähteet sijaitsevat nykyisen Itä-Turkin ylängöillä, jossa väestöstä enemmistö tai huomattava osa on kurdeja. Induksen alkulähteet taas ovat korkealla Länsi-Himalajalla, Kashmirissa ja Baltistanissa. Sattumoisin molemmilla ylämailla harjoitetaan islamin suufilaisia suuntauksia ja puolustetaan tarvittaessa asein omien laaksojen riippumattomuutta, tulivat valloittajat sitten naapurilaaksosta tai kaukaisemmasta imperiumin keskuksesta.

Vasta tänä vuonna minulla on ollut tilaisuus käydä Niilin alkulähteillä, joista 80 prosenttia sijaitsee Tanajärven ympärillä Abessinian ylämailla. Tällä alueella harjoitetaan mystiikkaa siinä missä Kashmirissa ja Kurdistanissa, mutta pääuskonto on ortodoksinen kristillisyys. Vuoristoa ja ylämaiden raivoisaa vastarintaperinnettä on kiittäminen siitäkin, että Abessinian ylängöt säilyttivät sotien ja kansainvaellusten tiimellyksessä kristinuskonsa, kun Niilinlaakson alavat osat valloitettiin ja käännytettiin islamille. Keskiajalla Etiopiassa riehui useita muslimien ja kristittyjen välisiä sotia - joskaan ne eivät aina olleet uskonsotia vaan poliittisia, kuten kaikki sodat - eikä ole sattumaa, että maan itä- ja eteläosien kuivat tasangot kääntyivät islamiin, kun taas ylämaat pitivät kynsin hampain kiinni ortodoksisesta kristinuskostaan niin rannikolta tulleita muslimivalloittajia, etelästä vaeltaneita oromoja, Niiliä pitkin hyökänneitä Sudanin mahdilaisia kuin katolisia eurooppalaisia siirtomaavalloittajiakin vastaan.

Etiopian ortodoksien kuningasmyytti on Liiton Arkin päätyminen Palestiinasta seikkailujen kautta Etiopiaan, jossa sitä uskotaan nykyisin säilytettävän eräässä kirkossa pohjoisen ylämailla. Uskotaan, että Aksumin imperiumin kukistuessa sen asukkaat pakenivat Liiton Arkki mukanaan aluksi etelään, päätyen Hautavajoamalaakson järvialueelle nykyisestä Addiksesta etelään. Siellä suuren Ziwayjärven saarilla, joissa on muinaisia kirkkoja, puhutaan edelleen täysin omaa kieltä, joka näyttäisi olevan järveä ympäröivästä alueesta poiketen liturgisen geesin sukua. Tarkoitukseni on joulupyhinä matkustaa Hautavajoamalaaksoa etelään Ziwayjärven kautta Langanon, Abijattan ja Shallan järville, Wondogennetiin ja edelleen Hawassaan, vieraillen samalla usealla luonnonsuojelualueella.

Koska oman jeeppini rekisteröinti ei edelleenkään ole edennyt, olen vuokraamassa auton. Täällä työvoima on halpaa, joten vuokra-autot tulevat aina kuljettajan kera. Kuljettaja varmaan samalla vaivalla informoi täkäläistä salaista poliisia farandžin liikkeistä. Auton kuljettajineen vuorokausihinta on 800 birriä, joka on noin 80 dollaria. Kohtuullisen hyvien hotellien hinnat näkyvät olevan siinä 25-30 dollaria yö.

Ei kommentteja: