maanantai 27. lokakuuta 2008

Addis III

Olen vuokrannut huvilan ja palkannut palvelijattaren sekä puutarhurin. Lisäksi pakettiin kuuluvat työnantajan puolesta palkatut vartijat. Omaisuuteni seilaa edelleen jossain Punaisellamerellä, joten talossa on tyhjää ja avaraa. Parasta huvilassa on kuitenkin sen puutarha, jossa on komea akaasiapuu ja muutamia pienempiä puita. Joka ilta auringonlaskun aikaan kolme tai neljä helttaiibistä saapuu yöpymään pihapuuhun, pitäen kovaa raakkuvaa ääntä. Aamuisin ja iltapäivisin puutarhasta voi helposti laskea yli 30 lintulajia, joista melkein kaikki sellaisia, ettei niitä näe muualla kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, monet vieläpä etiopialaisia endeemejä. Suomesta tuttuja lintuja ovat ainoastaan tervapääskyt, haarapääskyt, harmaasiepot, mustapääkertut ja pajulinnut, joita esiintyy täällä talvehtivina.

Etiopiassa melkein kaikki on aina vaikeaa. Lähi-idässä tottui siihen, että kaikkea on saatavissa helposti ja halvalla - usein vieläpä 24 tuntia vuorokaudessa - eikä pienten käytännön asioiden suunnittelemiseen siksi tarvitse kuluttaa kovin paljon aikaansa. Etiopiassa elämä on ensinnäkin erittäin raskasta ilman yksityisautoa. Pimeän aikaan ei ole takseja ja valoisa aika kuluu töissä. Löytääkseen ravintolan, jossa saa sinä päivänä ruokaa, joutuu kävelemään joskus useita kilometrejä. Perustavaroiden kuten vaikkapa huovan tai hellan hankkiminen on todella iso operaatio. Kaikkeen tarvitaan palveluskuntaa ja vaikka tulee hyvä mieli siitä, että sillä rahalla taas muutama pieni afrikkalaislapsi saa ruokaa pöytäänsä, pikku puroista syntyy joki eikä kaikki tämä suinkaan tule halvaksi, varsinkin kun hintataso on valkoihoiselle korkeampi kuin Lähi-idässä (mutta sekä hyödykkeiden että palvelujen laatu kuitenkin paljon huonompi).

Käveleminen kaupungilla ei ole mitään mieltäylentävää, sillä varsinaista keskustaa ei oikeastaan ole ja kaikki yritykset sijaitsevat vilkkaiden joskin huonokuntoisten maanteiden varsilla. Kuivalla säällä ne ovat tomuisia ja pöllyäviä, sateella taas muuttuvat ruskeaksi liejuksi. Kaduilla kulkee lammaslaumoja, seebuja ja aaseja sekä tietysti laumoittain ihmisiä, jotka tuijottavat ja osa heistä kinuaa rahaa, saattaen kulkea inisten perässä kilometrejäkin. Ilmeisesti paikallisten naisten flirttailukulttuuriin kuuluu koskettaa valkoihoista miestä muka vahingossa ja sitten kiirehtiä muualle. Aika ajoin saa pidätellä hengitystään, koska päälle pelmahtaa kuvottavia löyhkiä roskakasoista, mädäntyvistä raadoista tai ulosteista.

Koska ollaan kahden ja puolen kilometrin korkeudessa, useimmiten on varsin koleaa tai suorastaan kylmä. Taloon on joutunut hankkimaan erillisiä sähkölämmittimiä. Rakentamisen laadusta täällä sai jonkinlaisen kuvan sunnuntaina, jolloin koko päivä ja ilta olivat kaatosadetta, pilaten taas tämänkin viikonloppuni suunnitelmat. Ikävä kyllä sade ei rajoittunut ulkotiloihin, vaan huvilani sinänsä suureellisen salin katto alkoi vuotaa kuin seula ja olohuoneesta tulikin järvi. Kun sähkötkin vähän väliä katoavat tuntien ajaksi, voi vain maata selällään jääkylmässä vuoteessaan pilkkopimeässä tyhjässä talossa, kuunnella tippuvan veden ääniä ympärillään ja uneksia Beirutista.

Yksi kummallisimmista asioista täällä on se, kuinka täällä oleville länsimaalaisille kehittyy omalaatuisia kielellisiä konventioita. Melkein kaikki ovat tavalla tai toisella tekemisissä kehitysavun tai sen lieveilmiöiden kanssa ja ovat siksi joutuneet opettelemaan alan slangin. Sitä sitten toistellaan ikään kuin samojen asioiden parissa työskenteleville kollegoille pitäisi yhä yrittää osoittaa olevansa lahkon jäsen, mutta samaan aikaan hyvin vähän puhutaan siitä, miksi kaikki nämä ulkomaalaiset itse asiassa ovat täällä. Puhutaan kyllä rahoitusinstrumenteista ja raportointimekanismeista, mutta hyvin vähän siitä, mitä kaikella tällä rahalla, hallinnolla ja raportoinnilla itse asiassa on tarkoitus tehdä, on tehty, tai saatu aikaan, ja miksi. Ehkä se "miksi" on jotain niin itsestäänselvää, ettei sitä kyseenalaisteta. Usein kuitenkin herää vaikutelma, että byrokratiasta ja koordinaatiosta tulee itsetarkoituksellisia asioita eivätkä aika, energia tai aina rahakaan riitä siihen, mihin tarkoitukseen kaikki nämä rakenteet alun perin luotiin.

Ei kommentteja: