sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Sidon

Sidon (arabiaksi Saida) on Libanonin kolmanneksi suurin kaupunki, Beirutin ja Tripolin jälkeen. Nämä kolme suurkaupunkia ovat Libanonin kolme tärkeintä sunnimuslimien keskittymää. Libanonin tapauksessa sunnit ovat perinteisesti olleet kaupunkilaisia ja monet tärkeimmistä sunniperheistä liikemiehiä. Beirutin, Tripolin ja Sidonin sunnit ovat usein myös olleet toistensa poliittisia kilpailijoita ja tämä näkyy Libanonin sunnipolitiikassa. Helmikuussa 2005 murhatun entisen pääministerin Rafiq Haririn perhe on Sidonista ja niinpä Sidon on ollut nimenomaan Haririen Tulevaisuusliikkeen vankka tukialue. Heti Sidonin eteläpuolelta alkaa shiialaisen Hizbullahin vahvasti dominoima Etelä-Libanon.

Sidonissa on monille Libanonin rannikon kaupungeille ominainen rantakatu, Corniche, ja siellä keskiaikainen linnake, ristiretkeläisajalta peräisin oleva palatsi sekä kahviloita ja kalaravintoloita. Olimme eilen Sidonissa tutustumassa sikäläisen kansalaisjärjestön järjestämään nuorisodialogikahvilaan, jonka tarkoituksena on saada aikaan rakentavaa dialogia palestiinalaisten ja libanonilaisten välille. Sidonin kupeessa nimittäin sijaitsee Libanonin suurin ja ajoittain levottomin palestiinalaisleiri Ain al-Hilwa, jossa lähes viikoittain tapahtuu aseellisia välikohtauksia toisiaan vastustavien palestiinalaisryhmittymien välillä. Leiriläiset kärsivät siitä, että ympäröivä libanonilainen yhteiskunta pelkää heitä ja kohtelee usein kaikkia palestiinalaisia ikään kuin he kaikki olisivat ääriliikkeiden jäseniä.

Ongelma tietysti on, että Ain al-Hilwassa on myös vaarallisia ääriliikkeitä eikä Libanonin viranomaisilla ole pääsyä palestiinalaisleireille, vaan palestiinalaispuolueiden tehtävä olisi itse vastata järjestyksestä ja siitä, etteivät leirit muuttuisi suojapaikoiksi ääriliikkeille ja tavallisillekin rikollisille. Tässä tehtävässä palestiinalaispuolueet eivät ole onnistuneet, mikä hiertää jatkuvasti välejä libanonilaisiin.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Beirut

Palasin Turkista, mutta Syyria on blokannut pääsyn blogeihin. Damaskoksessa vierähti taas viikko, tukahduttava sellainen, sillä esimerkiksi eilen iltapäivällä lämpötila nousi 48 asteeseen. Aurinkoon jätetty auto muuttuu hetkessä niin kuumaksi pätsiksi, että ratti on liian kuuma kosketettavaksi. Beirutiin saavuin torstai-iltana.

Runsaat kolme viikkoa poissa t
äältä ja tuntuu, että niin paljon on taas ehtinyt tapahtua, että kaikesta siitä on ehtinyt pudota kärryiltä, ja toisaalta mitään ei ole tapahtunut. Uutta hallitusta ei ole edelleenkään muodostettu, mutta eihän sitä kukaan asioista perillä oleva odottanutkaan. Hizbullahin johtama oppositio vaatii itselleen vähintään kahta voimaministeriötä monopoliomistukseen, mutta pääministeri ja presidentti haluavat varata sisä- ja puolustusministeriöt presidentin nimittämille ministereille, ja pääministeri on moneen kertaan tarjonnut oppositiolle mahdollisuutta valita toinen kahdesta, joko ulkoministeriö tai valtionvarainministeriö. Tämä ei tietystikään oppositiolle riitä ja niinpä militiat ovat jatkaneet laillista hallitusta kannattavien puolueiden jäsenten kidnappauksia ja "kuulusteluja", joilla luodaan pelon ilmapiiriä. Oppositio vaatii itselleen myös televiestintäministeriötä, jotta voisi saada kaikki maan puhelin- ja tietoliikennelinjat valvontaansa ja hävittää todistusaineiston salamurhissa käytettävästä matkapuhelinten seurannasta.

Sekä Tripolissa että Keski-Bekaassa ehti tällä välin olla pahoja taisteluja. Tripolissa vastakkain ovat sunnit ja alaviitit. Alaviitit ovat syyrialaismielisen ja hampaisiin asti aseistautuneen marginaalisen Ba'ath-puolueen kannattajia, kun taas taisteluissa osapuolena olleet sunnit eivät ole hallituksen Tulevaisuusliikkeen edustajia, vaan islamistisen kaupunginosan asukkaita, joita katkeroittaa viimeaikaisten tapahtumien lisäksi Syyrian miehityksen aikainen massamurha, jossa kaupunginosan kaikki aikuiset miehet surmattiin Syyrian armeijan toimesta. Nykyiset kevyesti aseistetut sunnimilitantit ovat silloin surmattujen poikia. He vihaavat alaviitteja, koska nämä edustavat Syyrian valtaa, mutta halveksivat yhtä lailla Beirutin länsimielisiä sunneja, koska nämä ovat olleet "heikkoja" eivätkä kyenneet vastustamaan aseellisesti Hizbullahin valtausta toukokuun alussa.

Beirutissa ei ole yhtä kuuma kuin Damaskoksessa, mutta Välimeren itäpohjukassa vallitsee aina kesäisin suuri kosteus, joka tekee ilmanalasta jos mahdollista vielä painostavamman. Väki on nyt viime päivinä riehaantunut taas ajelemaan kaduilla autoilla kovaa musiikkia soittaen ja lippuja liehuttaen, mutta tällä kertaa ei liehuteta puoluelippuja, vaan Saksan ja Espanjan lippuja ja riehunnan takana ei taida olla tällä kertaa uusi "jumalainen voitto" vaan jalkapallo.

Joimme taas monia tuoppeja tutuissa paikoissa ja baarit ovat täynnä ihmisiä kuin mitään ei olisi kuukausi sitten tapahtunut. Moni pois lähtenyt ja nyt Dubaissa ja Qatarissa rahaa tahkoava ystävä on käymässä täällä ja kaikki haluavat vaihtaa uutisia. Siellä missä vasta kuukausi sitten taisteltiin ja partioi tuimailmeisiä militiamiehiä, on nyt vain hauskaa pitäviä teinejä, ja jordanialaiset, kuwaitilaiset ja Persianlahden maihin rekisteröidyt urheilu- ja avoautot kruisailevat poppi soiden tärkeimpiä baari- ja yökerhokatuja. Kaikki puhuvat siitä mitä uusia huippukonsertteja Beirutissa tänä kesänä on tulossa. Niin tyypillistä Beirutia. Ja tätä jatkuu taas niin kauan kunnes seuraava pommi-isku tai sota jälleen shokeeraa kansakuntaa.

Silifke

Silifke, antiikin Seleukia, oli aikanaan Aleksanteri Suuren kenraalista polveutuneen seleukidien dynastian pääkaupunkina ja Välimeren rantakaupunki. Nykyisin rantaviiva on vetäytynyt kaupungista pitkälle Göksujoen suistoon. Silifke on hiljainen pikkukaupunki, jossa voi välttää läntisemmän rannikon turistirysien kuten Alanyan ja Marmariksen vilskeen. Kaupungin yläpuolella kukkulan laella on Silifken linna ja seudulta löytyy paljon muitakin hellenistisen ja roomalaisen antiikin sekä islamilaisen keskiajan nähtävyyksiä.

Göksun suistossa sijaitsee erittäin merkittävä suojeltu kosteikkoalue, johon on paras pääsy Silifken lounaispuolella sijaitsevasta Taşucun lomakylästä. Kävelymatkan päässä Taşucun huvila-alueilta on Akgölin lintutorni, josta voi havaita esimerkiksi kymmeniä ruokailevia sulttaanikanoja ja kuunnella mustafrankoliinin omituista kriikkumista. Akgölillä pesii marmorisorsia ja sen ruovikoissa vilisee viiksitimaleja, osmankäämikerttusia ja rytikerttusia. Läheisellä nummella voi nähdä heinäkerttuja, priinioita, kiuruja ja kirvisiä. Onnistuin näkemään illan hämärtyessä Göksun suistossa myös harvinaisen nisäkäslajin, suokissan.

Tie Konyasta Silifkeen kulkee yhden Taurusvuoriston haaran hienojen maisemien kautta. Täällä voi kulkea komeissa ja avarissa vanhoissa ikimäntymetsissä, joiden yläpuolella kaartelevat suorastaan parvina haarahaukat, pikkukorppikotkat ja korpit. Mäntymetsistä löytää tavattoman yleisenä myös Turkille endeemisen lintulajin, punarintanakkelin, ja monia vuoristometsiin rajoittuvia lajeja kuten tikkoja, kultahemppoja ja kulorastaita. Vuorten rotkoissa ja jyrkänteissä on myös paljon muinaisia luola-asutuksia ja varhaiskristittyjen kalliokirkkoja. Göksujoki virtaa tämän maiseman halki rotkon pohjalla.

Kulu

Kulun piirikunta sijaitsee Ankarasta lounaaseen, suuren suolajärven Tuzjärven luoteispuolella matkalla Konyaan. Piirikunnan keskus on Kulun taajama, joka on kuin turkkilainen Mäntsälä, mutta sattumoisin täältä on peräisin erittäin suuri osa Suomeen ja ilmeisesti Ruotsiinkin alun perin tulleista turkkilaisista siirtolaisista.

Kulussa on vaikea kuvitella, ett
ä paikkakunnalla olisi mitään erikoista tapahtunut pitkiin aikoihin. Taajamassa on muutama teollisuuslaitos - sementtitehdas ja asfalttitehdas - jotka varmaankin tarjoavat työpaikat suurelle osalle niistä kululaisista, jotka eivät työskentele piirikunnan vallitsevan elinkeinon maatalouden parissa. Taajamassa on myös tori, karjankokoamispaikka, lukuisia pikkukauppoja, kioskeja, muutama kebabgrilli - ja keskustassa suuri Olof Palme -puisto, jossa on Ruotsia ylistävä kyltti. Ironisesti puisto on Coca Cola -yhti
ön sponsoroima. Taajaman tiet ja talot ovat hyvässä kunnossa, talot maalattuja ja autokanta uutta ja hyväkuntoista.

Taajamaa ymp
äröivät loppumattomat viljapellot, koska täältä alkaa nykyisin pelloiksi raivattu Keski-Anatolian ylängön aroalue. Kulun taajaman itäpuolella on myös pieni Tuzjärvestä irrallinen pieni suolajärvi, joka lintuharrastajien piirissä tunnetaan Kulujärvenä, vaikka sillä nyt - ehkä joidenkin vaalien jälkeen - näytti nyt olevan myös toinen nimi. Suolajärvellä pesii tuhansia flamingoja, hietatiiroja ja mustanmerenlokkeja.

torstai 19. kesäkuuta 2008

Ankara

Turkin pääkaupunki ja maan toiseksi suurin kaupunki Ankara on suotta ikävystyttävän kaupungin maineessa. Totta onkin, ettei se turistimielessä kykene kilpailemaan Turkin suurimman kaupungin ja imperiumin vanhan pääkaupungin Istanbulin kanssa. Ankara on moderni eurooppalainen kaupunki keskellä Anatoliaa, johon Turkin uudistaja ja tasavallan perustaja Kemal Atatürk sen siirsi irrottaakseen Turkin moderniksi kansallisvaltioksi Istanbulin imperiaalisesta painolastista, jonka Atatürk näki esteeksi Turkin eurooppalaiselle kehitykselle.

Ankara on häkellyttävän tavallinen ja eurooppalainen. Siellä kävellessä voisi hyvin kuvitella olevansa jossain saksalaisessa tai jopa ruotsalaisessa kaupungissa, paitsi että Ankarassa ei näe aivan yhtä paljon huivipäisiä naisia eikä afrikkalaisia ja arabeja. Habitukseltaan Ankara on varsin saksalainen; sehän onkin insinöörien ja upseerien kemalistista visiota edustava moderni kaupunki. Vanhakaupunki on jäänyt selvästi jälkeen Turkin kaupunkien mittavissa restaurointiohjelmissa, mutta sielläkin voisi hyvin kuvitella olevansa Kreikassa tai Etelä-Italiassa. Liikenne on tosin rauhallisempaa ja vähemmän kaoottista.

Ankaraan on turha tulla etsimään sellaista idän eksotiikkaa, jota Istanbul ja Itä-Turkki tarjoavat, eikä Ankarasta löydy rantojakaan. Ankaran historiallinen linnake ei kuulu Turkin vaikuttavimpiin. Sen sijaan Anatolian sivilisaatioiden museo on varsinkin heettiläisten, urartulaisten, assyrialaisten ja fryygialaisten kokoelmiensa osalta näkemisen arvoinen. Ankarasta löytyy vilkkaita ja hyvin länsimaisia ostos- ja kahvilakatuja, kävelykatuja ja hyviä kirjakauppoja. Ne olisivat vielä parempia jos kielitaidot riittäisivät akateemisen kirjallisuuden lukemiseen turkiksi.

Kävin kylässä tsherkessivanhemmista polveutuvan turkkilaisen ystävän luona, joka on saanut mielenkiintoisen työpaikan Kaukasian suunnan asioita ja varsinkin tsherkessidiasporaa tutkivasta instituutista. Heinäkuussa (12.7.08) Kayserissa järjestetään suuri tsherkessien kansainvälinen kesäkulttuuritapahtuma ja paikka onkin hyvin valittu, sillä Kayserista itään, varsinkin Göksunista ja Pınarbaşısta Sivasin suuntaan Uzunyaylan alueella on peräti 66 tsherkessikylää. Samalla alueella sijaitsee myös kauniita seetri- ja katajametsiä kallioisilla rinteillä. Instituutti on hiljattain julkaissut kirjan venäläis-turkkilaisten sotien alueellisista vaikutuksista ja yksi kirjan kontribuutioista käsittelee näemmä suomalaisten sotureiden seikkailuja Bulgariassa - Gorni Dubnikin muureilla ja Plevnassa.

Piti lähteä jo tänään paluumatkalle etelää kohti ja käydä matkalla Kulun alueella, Göksun suistossa Seleukian kupeessa ja Birecikissä, mutta juutuin sosiaalisista syistä yhä Ankaraan ja pääsen matkaan vasta huomenaamulla - inshallah. Joku kolmesta kohteesta pitänee pudottaa suunnitelmasta.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Erçekjärvi

Vanin koillispuolella sijaitsee erinomainen lintujärvi, Erçekjärvi, joka on tunnettu flamingoyhdyskunnastaan. Paikassa, jossa järveen laskee joki, kahlailikin lähemmäs kaksi tuhatta flamingoa. Niiden lisäksi ruostesorsia oli sadoittain ja muista sorsalajeista punasotka ja ruskosotka olivat runsaita. Järven etelärannikon pienissä ruovikkoisissa laguuneissa ui lisäksi melko yleisenä valkopääsorsa, Euroopan harvinaisin sorsa. Se, että lajista näkyi lähinnä vain uroksia valkoisine päineen ja sinisine nokkineen, ja vain yksi naaras, viittaa vahvasti siihen, että naaraat olivat hautomassa tai huolehtimassa poikasista ruovikon kätköissä ja että laji siis pesii järvellä. Yllättävän paljon tällä ylänköjärvellä oli pesimäaikaan myös pohjoisia sorsia - läsnä oli vaihtelevassa määrin kaikkia Euroopassa pesiviä puolisukeltajasorsia.

My
ös kahlaajaelämä oli runsasta, runsaimpina lajeina punajalkaviklo ja pitkäjalka, flamingopuolella myös avosetti. Punajalkaviklo mitä ilmeisimmin pesii järvellä, ainakin yksi viklonpoikanenkin nähtiin. Muut viklot lienevät olleet muuttomatkalla. Ehkä erikoisin kahlaajalaji, joita järven rannoilla kuljeksi, oli meriharakka, jota ei olisi heti odottanut turkkilaiselta arojärveltä löytävänsä.

Nemrutvuori

Adıyamanin läänissä sijaitsee Turkin kahdesta Nemrutvuoresta kuuluisampi, joka on eri paikka kuin kuin edellisessä blogiviestissä mainitsemani Vanjärven luoteispuolinen Nemrutin kraatteri. Kahtan pikkukaupungin pohjoispuolinen Nemrutvuoren kansallispuisto on varsin vaikuttava paikka. Nemrutvuoren huipulla kohoavat kuuluisat, kommageenien kuninkaan Antiokoksen jälkeensä jättämät valtavat kivipäät, jotka esittävät hellenistien jumalia, Antiokosta itseään sekä kotkia ja leijonia.

Arsemiassa on lisää patsaita sekä puolitoistakilometrinen tunneli, joka johtaa maanalaiselle joelle. Kansallispuiston alueelta löytyy myös seldžukkien ja mamelukkien käytössä ollut Yenikale, uusilinna, sekä keisari Septimius Severuksen rakennuttama kivisilta vaikuttavassa rotkossa.

Kansallispuisto soveltuu hyvin myös vaellukseen, sillä se sisältää kohtuullisen vaihtelevia maastoja rotkojen lehdoista alarinteiden tammipensaikkoihin, jotka ovat linnustollisesti tavattoman rikkaita, sekä ylärinteiden paljakkaan ja kivirakkaan, jossa lentelevät mm. lumivarpuset. Vuorilla näki pienellä vaivalla mm. tunturikiuruja, keltapääsirkkuja ja alppirautiaisia. Tammivyöhykkeellä olivat yleisiä mm. punapäälepinkäinen, kivikkosatakieli, kivikkorastas ja balkanintiainen.

Kahtan pikkukaupungissa on runsas hotellitarjonta ja myös kansallispuiston alueella on vuoristomotelleja, jotka kuulemma nykyisin ovat erittäin edullisia, koska matkailijoita uskaltautuu niin vähän. Aivan turvallinen lääni on kärsinyt suotta Kaakkois-Turkin ongelmista.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Nemrutin kraatteri

Vanjärven länsiosassa on monia näkemisen arvoisia paikkoja, alkaen historiallisista moskeijoista, haudoista ja muista muistomerkeistä Adilcevazin, Ahlatin ja Tatvanin kaupungeissa. Tatvanista Diyarbakırin suuntaan on lisäksi Bitlisin kaupunki, jonka mm. Lonely Planet on kokonaan unohtanut. Siitä syystä mainitsenkin, että myös Bitlisissä on varsin vaikuttava historiallinen linna ja lisäksi Bitlis sijaitsee hyvin jylhissä maisemissa Tigrisin sivujoen rotkossa.

Tämän seudun suositeltavin nähtävyys on kuitenkin luonnonnähtävyys: Nemrutvuoren kraatterit ja kraatterijärvet. Nemrutvuori on toinen Vanjärven pohjoisrannan kahdesta suuresta tulivuoresta, joista korkeampi on lumihuippuinen Süphanvuori, mutta Nemrutvuori on vaikuttavampi "sisältä käsin".

Nyt on syytä mainita, että tämä Nemrutvuori ei ole sama kuin paljon lännempänä Adıyamanin lähellä sijaitseva Nemrutvuori (Nimrud), jonka huipulla kohoavat hellenististen kommageenien, seleukidien seuraajien, kuningaskunnan ajalta olevat valtavat kiviset jumalten ja kuninkaiden päät.

Tatvanin pohjoispuolisella Nemrutvuorella ei ole kivipäitä, vaan valtava kraatteri, jonka alueelle sijoittuu viisi vulkaanista kraatterijärveä, ylätasankoja nummineen ja tussock-heinikkoineen sekä metsää, joka koostuu haapa-, koivu-, vaahtera- ja katajapensaikosta. Oli todella yllätys löytää Suomen Lapin kaltaista luontoa kaukaa Itä-Anatoliasta. Havisevat haavikot ja tunturikoivikot kirkkaan sinisten vuoristojärvien rannoilla olivat oudosti pohjoissuomalaisia. Samaan aikaan kraatterin eläimistö oli tavattoman runsasta - suunnaton kukkivien kasvien monimuotoisuus veti puoleensa parvittain erilaisia perhosia ja muita hyönteisiä. Nummilla lentelivät runsaita heinäsirkkakantoja verottamassa ruusukottaraisparvet. Kraatterin lajistoon kuuluivat myös mm. kivikkosirkku, keltapääsirkku, ylänkökiuru, tunturikiuru, tiltaltti, sepeltasku, armenianlokki jne. Pensaikossa rymisivät maakilpikonnat, jotka näyttivät isommilta kuin alangoilla näkemäni.

Vanin seudulla kohoavasta Artoshvuoresta oli oppaamme Muratin mukaan joku saksalainen botanisti todennut, että vuorella oli maailman suurin kasvilajien diversiteetti niin pienellä alueella - epäilen kyllä oliko siinä huomioitu tropiikki. Joka tapauksessa tämänkaltaisten paikkojen diversiteetti tuntuu olevan valtava ja herää kysymys, onko esimerkiksi hyönteislajistoa edes kunnolla tutkittu.